CREATURA
  • ETUSIVU
  • BLOGI
  • HANKKEET
  • TIETOA MEISTÄ
  • JÄSENEKSI
  • Kestävää elämää etsimässä
  • Tiny Life -portaali
  • ETUSIVU
  • BLOGI
  • HANKKEET
  • TIETOA MEISTÄ
  • JÄSENEKSI
  • Kestävää elämää etsimässä
  • Tiny Life -portaali

Punavihreä talouskuripolitiikka voisi olla uusi suunta Suomelle

12/8/2020

0 Comments

 
Picture

Perinteisesti puolueiden talouspoliittiset linjaukset ovat menneet niin, että punavihreät kannattavat elvytystä ja oikeisto talouskuria. Korona on tosin sekoittanut pakan, ja nyt oikeistokin on alkanut vaatimaan elvyttävää talouspolitiikkaa. Ympäristön kannalta elvytyksellinen talouspolitiikka ei välttämättä ole niin hyvä vaihtoehto kuin usein ajatellaan.
​

Haasteena on ympäristökriisin monimutkaisuus. Ongelmaa tarkastellaan yleensä vain yhden indikaattorin eli Suomen rajojen sisällä aiheutuneiden kasvihuonekaasupäästöjen osalta. Ympäristökriisissä on kuitenkin kyse globaalista ongelmasta ja sekä useiden eri ympäristövaikutusten aiheuttamasta luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä. Näiden seikkojen vuoksi talouspolitiikan arviointikriiteereihin pitäisi lisätä alueellisten kasvihuonekaasupäästöjen rinnalle luonnonvarojen kulutus, ulkoistetut ympäristövaikutukset sekä maankäytön muutosten vaikutukset hiilinieluihin. Nämä neljä indikaattoria tulisi olla mukana kaikissa talouspoliittisissa päätöksissä. 

Keskeistä elvytyksessä on, mihin rahat käytetään. Kaikkia elvytystoimia tulee katsoa näiden neljän ekologisen kestävyyskriteerin kautta. Koronakriiisi on iskenyt ennennäkemättömällä tavalla elinkeinoelämään ja sitä kautta vähentänyt lukuisia työpaikkoja. Elinkeinoelämältä tulee valtavaa painetta suunnata elvytystä nykyisten työpaikkojen pelastamiseen. Vaatimalla yrityksiltä investointeja vihreään teknologiaan ja uusien elinkeinomallien kehittämiseen estetään elvytysrahojen päätyminen vain väliaikaiseksi tekohengitykseksi. Haasteena on elvytyksen aiheuttamien ulkoistettujen vaikutusten arviointi. Julkisissa tuissa ja hankinnoissa tulisi olla tarkat kriteerit, mihin elvytysrahoja käytetään. Löysä raha luo helposti kiusauksen tuhlailuun, joka taas on ympäristön kannalta haitallista. Useimmat vihreät investoinnitkin kuluttavat luonnonvaroja, minkä vuoksi kaikille investoinneille pitää tehdä vaikutusarvioinnit.

Koronan vaikutuksista kansalaisten tuloihin ja varallisuuteen on nähtävissä viitteitä siitä, että rikkaimmat ovat selviämässä tästäkin kriisistä voittajina. Tämä tulee toistumaan tulevissakin kriiseissä, jos verotusta ei  korjata oikeudenmukaisemmaksi. Tulo- ja varallisuuserojen tasaaminen on myös tehokas ympäristönsuojelukeino. Suomen ympäristökeskuksen vuoden 2019 Envimat-tutkimuksessa on osoitettu, kuinka rikkaimmassa tulodesiilissä päästöt ovat yli kaksinkertaiset pienituloisimpaan tulodesiiliin verrattuna. Samaisessa tutkimuksessa on myös selkeästi osoitettu, kuinka teknologisten ja rakenteellisten muutosten avulla on lähes mahdotonta saada päästöjä vähenemään tarvittavassa tahdissa, jos kulutusmenot kasvavat yhtä paljon kuin vuosina 2000-2016. 
​

Näiden seikkojen valossa paras talouspoliittinen malli olisikin punavihreä talouskuripolitiikka, jossa samanaikaisesti vähennetään rikkaimpien käytettävissä olevaa varallisuutta ja tuetaan vihreitä teknologioita ja rakennemuutosta. Julkisissa hankinnoissa elvytysrahat suunnataan vihreiden hankintojen lisäksi enimmäkseen sosiaalisen ja kulttuurillisen kestävyyden parantamiseen, jotka ovat yleensä päästövaikutuksiltaan neutraaleja. 
​

Kirjoittaja Timo Kuusiola
0 Comments

Perusturvallinen Suomi syntyy vain sosiaaliturvan merkittävillä uudistuksilla

4/14/2020

0 Comments

 
Picture
Koronavirus on saanut monet merkittävät poliittiset päättäjät ympäri maailmaa laittamaan ihmisten terveyden ykkössijalle samalla kun rahaomaisuuksien kasvattaminen on jäänyt kakkoseksi. Kun rahajärjestelmää arvioidaan nyt uudessa valossa, kannattaa käydä vilkasta keskustelua myös ihmisten työn, toimeentulon ja kulutuksen kestävistä parannuksista, kirjoittaa Kati Peltola.

Suomi on vuodesta toiseen ykkössijoilla, kun mitataan miten valtiot onnistuvat huolehtimaan asukkaistaan. Lakisääteiset eläkkeet ja muu sosiaaliturva ovat syntyneet Suomessakin pitkällisissä poliittisissa taisteluissa ja neuvotteluissa. Tulos on repaleinen ja vaikeasti ymmärrettävä sosiaaliturvan tarvitsijoille, mutta myös sen toteuttajille ja päättäjille. Nykyisen hallituksen ohjelmassa on yksinkertaistaa ja uudistaa eri perustein myönnettävää sosiaaliturvaa. Vain vanhuuseläkkeet on jätetty kahdeksan seuraavan vuoden komiteatyön ulkopuolelle.

​Muutos koskee perusturvaa, ansioturvaa, toimeentulotukea ja niiden välistä yhteyttä ja rahoitusta, mutta myös julkisten palveluiden nykyistä parempaa yhteensovittamista etuuksiin. Työssä pitää ottaa huomioon ihmisten elämäntilanteiden moninaisuus ja niiden muutokset sekä siirtymät etuudelta toiselle.

Sosiaaliturva syntyy kestävästä tuotannosta ja sen reilusta jakamisesta

Sosiaaliturvasta puhutaan aivan liian paljon rahana tai kustannuksena. Parempi lähtökohta olisi aloittaa kysymällä, millaista tuotantoa ja kulutusta ihmiset tarvitsevat. Samoin siitä, miten ihmiset pystyisivät sopeutumaan toistensa ja maapallon muiden elämän muotojen kanssa. Nyt hyvin toimeentulevat suomalaiset kuluttavat aivan liikaa luonnonvaroja ja käyttävät hyväkseen myös paljon itseään kurjemmissa oloissa työtä tekevien halpatuotantoa.

Monet uskovat olevansa hyväntekijöitä, kun he ostavat köyhien tekemää tavaraa ja palveluja, vaikka näillä ei itsellään ole sosiaaliturvaa ja vaikka työ turmelee tekijöidensä lisäksi myös paikallista luontoa. Yleisradion dokumentti Verta, hikeä ja T-paitoja näyttää meille muillekin tarkasti, miten neljä suomalaista avaavat silmiään Myanmarin halpatuotannon todellisuudessa. Siinä maailmassa ei tunneta sosiaaliturvaa, työoikeuksia eikä ympäristönsuojelua.

Virustartuntojen hillitsemiseksi suljetut työpaikat näyttävät, miten heikosti perussosiaaliturva toimii nykyisissä hyvinvointivaltioissakin. 

Perusturvan heikkous

Virustartuntojen hillitsemiseksi suljetut työpaikat näyttävät samalla, miten heikosti perussosiaaliturva toimii nykyisissä hyvinvointivaltioissakin. Niinpä markkinatalouden ylivoimaisuuteen uskovatkin vaativat valtioilta ja niiden keskuspankeilta nyt tilapäistä sosiaalista vastuuta. Koronavirus onnistui siis tartuttamaan rikkaissa maissa äkillisesti myös rahamarkkinat. Pandemia vähentää varsinkin palvelutuotantoa ja vaikuttaa muihinkin tuotanto- ja kulutusketjuihin.

Suomalaisessa sosiaaliturvassa on sen sekavuuden lisäksi kaksi muuta perusongelmaa. Lakisääteinen turva rahoitetaan enimmäkseen työvoiman hintaan kohdistuvilla sosiaalivakuutusmaksuilla. Siksi suomalaiselta työvoimalta vaaditaan paljon suurempaa rahallista tuottavuutta kuin myanmarilaiselta. Koneista ja raaka-aineista tai ulkomailta ostetusta tuotannosta ei peritä sosiaalivakuutusmaksuja. Siksi nykyinen rahoitusmalli kannustaa työnantajia etsimään tuotantotapoja, joilla he voivat korvata kotimaista työvoimaa näillä muilla tuotannontekijöillä. Se taas pitää yllä työttömyyttä.

Kolmas perusongelma on ansioturva, joka on isompi niille, joilla on ennestään suuremmat tulot ja niiden mukana tavallisesti myös enemmän omaisuutta. Hyvätuloiset ostavat itselleen ja perheilleen lisäksi yksityisvakuutuksia ja sijoittavat rahojaan muuhun omaisuuteen.

Suomen lakisääteisiin työeläkkeisiin oli kerätty jo yli 200 miljardin euron pääoma, jotta ripeästi lisääntyvä työeläkeläisten joukko saisi tulevina vuosikymmeninä ansioeläkkeensä. Emme kuitenkaan voi tietää, miten tämä rahamarkkinoille sijoitettu potti selviytyy koronaviruksesta ja tulevista pääomamarkkinoiden myrskyistä. Siitäkään ei ole mitään varmuutta, mitä työ- ja tuotantomarkkinoilla tapahtuu Suomessa ja maailmassa.

Sen tiedämme, että ylikansallisilla pääomamarkkinoilla seikkaileva yksityinen raha ei palvele niitä ihmisiä, joilta nyt puuttuu kohtuullinen perusturva ja riittävät henkilökohtaiset palvelut. Siksi Suomen koko sosiaalivakuutus pitää uudistaa.

Uusi sosiaalivakuutus

Meillä Suomessa olisi suhteellisen helppoa säätää yksi sosiaalivakuutuslaki, joka takaisi vaikkapa 600 euron perustulon joka kuukausi kaikille vakinaisille asukkaille. 

Koronavirustaudin aiheuttama ansiotulojen romahdus kannusti jo Espanjan pääministeriä ehdottamaan perustuloa lääkkeeksi. Jopa USA:n tuuliviiripresidenttikin heitti ilmaan ajatuksen tilapäisestä perustulosta. Yhdysvaltain keskuspankilla olisikin siihen jo jonkinlaisia rakenteellisia valmiuksia. Euroopan Unionin keskuspankki tarvitsee paljon perusteellisemman korjauksen, joka vakauttaisi kaikkien jäsenmaiden taloutta ja lisäisi köyhien ihmisten edellytyksiä huolehtia itsestään ja läheisistään.

Meillä Suomessa olisi suhteellisen helppoa säätää yksi sosiaalivakuutuslaki, joka takaisi vaikkapa 600 euron perustulon joka kuukausi kaikille vakinaisille asukkaille. Nykyisiä kirjavia syyperusteisia tukia voidaan ilman perustuloakin yhtenäistää syyperusteiseksi perusturvaksi. Tätähän Marinin hallitus on valmistelemassa.

Tilapäinen sairaus, lasten ja muun omaisen hoito, opiskelu ja työttömyys olisivat syitä tilapäisen lisäosan saamiseen. Näiden lisäosien perusteet voisi selkeyttää niin, että tuen myöntäminen olisi melko automaattista. Vammaisuus, työkyvyttömyys tai eläkeläisyys oikeuttaisivat pysyviin perus- ja lisäosiin. Asumistuen pitäisi olla erillinen etuus, jossa kokonaistulot ja omaisuus otettaisiin huomioon ja myös vaihto kunnalliseen voittoa tuottamattomaan vuokra-asuntoon olisi mahdollista.

Monenlaista palvelua tarvitsevat ovat sosiaali- ja terveydenhuollon suuri menoerä. Perustulon ja syyperusteisten lisäosien lisäksi monille heistä voitaisiin tarjota myös henkilökohtaista budjettia. Se voisi parantaa heidän neuvotteluvoimaansa löytää ja hallita itselleen sopivia palvelumuotoja.

Yksi progressiivinen tulovero

Sosiaalivakuutuksen eri etuuksia pitäisi verottaa samalla henkilökohtaisten tulojen progressiivisella tuloverolla kuin ansio- ja omaisuustulojakin. Siinä ei tarvita mitään muita vähennyksiä kuin perusvähennys. Se voisi tämän hetken Suomessa olla 1000 euroa kuukaudessa. Jos Suomeen luotaisiin esimerkiksi 600 euroa/kk perustulo voisi sen lisäksi siis hankkia 400 euroa/kk ansio- ja omaisuustuloja verottomasti. Suurista tuloista perittäisiin nykyistä selvästi enemmän veroa.

Ansiotyön haittavero pois

Suomen lakisääteiset eläkkeet ja muu sosiaalivakuutus rahoitetaan nyt pääosin ihmisten palkkoihin ja yrittäjätuloon kohdistuvilla vakuutusmaksuilla. Se nostaa ihmistyön hintaa, ja muut tuotannontekijät näyttävät vastaavasti halvemmilta. Tämä vääristymä olisi helppo oikaista rahoittamalla lakisääteinen sosiaaliturva pääasiassa kaiken myydyn tuotannon arvonlisäverolla. Sen nimeksi sopisi sosiaalivakuutusvero.

Suomalaiset pitävät yleisesti arvonlisäveroa huonona veromuotona. Harvat kuitenkaan tietävät, että eläke- ja sosiaalivakuutusmaksutkin ovat luonteeltaan arvonlisävero, joka rasittaa pääosin vain ansiotyön hintaa. Ansiotyöhön kohdistuva verorasitus vähenisi tuntuvasti, jos sosiaalivakuutusvero ulottuisi kaikkeen ostetun tuotannon eikä pelkästään työn hintaan.

Ihmisen työ on uusiutuva luonnonvara

Suomessa kuten monissa muissakin maissa ja kansainvälisissä yhteisöissä on huomattu, että raaka-aineita ja tavaraa aivan liikaa muokkaavat ja kuluttavat ihmiset ja yhteisöt turmelevat sekä meidän että maapallon muun elämän edellytyksiä. Koronavirus on vähän yllättäen saanut monet merkittävät poliittiset päättäjät ympäri maailmaa määrittelemään rahaomaisuuksien kasvattamisen ja varjelun toissijaiseksi ihmisten terveyden rinnalla. Rahajärjestelmän uudelleen arvioinnit saavat julkisuutta. Nyt kannattaa käydä myös vilkasta keskustelua ihmisten työn, toimeentulon ja kulutuksen kestävistä parannuksista.

Jutun kirjoittaja Kati Peltola on toiminut Helsingin kaupunginvaltuutettuna yhteensä 22 vuotta ja kansanedustajana yli 6 vuotta. Kirjassaan Kohtuus kaikessa - Kestävän talouden Suomi Peltola esittää, että Suomi on aika hieno maa – kunhan rakennamme sitä yhdessä kohtuuden politiikalla.
0 Comments

Kun länsimaisesta elintasosta yritetään kynsin ja hampain pitää kiinni, voimme huonosti – ja niin voi planeettakin

9/25/2019

0 Comments

 
Picture
Suomen uudessa hallitusohjelmassa on historiallisella tavalla huomioitu kestävän kehityksen tavoitteet. Hallitusohjelma ei kuitenkaan kyseenalaista nykyistä vallitsevaa talouskasvusta riippuvaista yhteiskuntamallia. Hallitusohjelman ilmastotavoitteet ovat todella kunnianhimoisia, mutta keinot niiden toteutumiseksi ovat melko epämääräisiä ja latteita. 

Elintasomme ei ole vain itsemme ja perheemme elättämistä varten, vaan tavoitteena on täyttää nykyisen yhteiskuntamallimme mukaiset elintaso-odotukset.

Ehdotetuista toimenpiteistä puuttuu rohkeus uudenlaiseen ajatteluun. Halutaan pitää kynsin ja hampain kiinni vanhasta yhteiskuntamallista, vaikka se on koitumassa ihmis- ja eliökunnan turmioksi. Monelle saattaa tässä kohtaa herätä kysymys, mikä tarkalleen ottaen on se yhteiskuntamalli, mistä ei haluta luopua. Nykyisen yhteiskuntamallin toimintalogiikan havainnollistan vastaamalla muutamiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Miksi ihmiset käyvät töissä?

Ihmiset käyvät töissä, jotta he saisivat siitä toimentuloa, jolla elättää itsensä ja perheensä. Nykyisessä yhteiskuntatarinassamme nykyisenkaltainen palkkatyö on sidottu hyvinvointivaltion rahoittamiseen eli esimerkiksi terveydenhuollon palveluiden rahoittamiseen. Totuus tarinasta ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. 

Joka viides työelämässä oleva nuori aikuinen käyttää reseptilääkkeitä jaksaakseen työelämässä tai parantaakseen työsuoritustaan.

Ihmiset käyvät töissä, jotta he saisivat rahaa kuluttamiseen. Elintasomme ei ole vain itsemme ja perheemme elättämistä varten, vaan tavoitteena on täyttää nykyisen yhteiskuntamallimme mukaiset elintaso-odotukset. Yhteiskuntamallimme kannustaa ihmisiä kuluttamaan, koska kuluttamisesta syntyvien varojen ajatellaan synnyttävän uutta työtä, joka taas synnyttää lisää verotuloja valtiolle.

Työnteko ei kuitenkaan ole lisännyt hyvinvointia vaan useiden kohdalla se on lisännyt pahoinvointia. Tästä kertoo esimerkiksi vuonna 2017 EHYT ry:n Taloustutkimuksella teettämä tutkimus, jonka mukaan noin joka viides työelämässä oleva nuori aikuinen käyttää reseptilääkkeitä jaksaakseen työelämässä tai parantaakseen työsuoritustaan.

Miten ilmastonmuutos pyritään ratkaisemaan nykyisessä yhteiskuntamallissa?

Nykyisten ilmastotoimien tavoitteena on saada talouskasvu irtikytkettyä resurssien ja päästöjen kasvusta.  Globaalin tason ratkaisuja irtikytkennän aikaansaamiseksi ovat teknologinen kehittyminen sekä erilaiset kiertotalousmenetelmät, joiden myötä koko maailman materian ja energian resurssit yritetään saada kattamaan kaikkien nykyisten ja tulevien ihmisten tarpeet. Kukaan ei osaa sanoa, miten edes teoriassa irtikytkentä voitaisiin toteuttaa globaalisti ilman länsimaiden taloudellisen elintason alentumista ja samalla turvata globaalin etelän ihmisille riittävä toimeentulo. 

Näiden lisäksi keinoina ovat erilaiset hiilensidonnan keinot, mutta ne eivät tuo ratkaisua luonnonvarojen kestämättömään hyödyntämiseen ja siitä seuraavaan luonnon monimuotoisuuden tuhoutumiseen.

Eikö ehtymättömien resurssien tavoittelu kuulosta aika utopistiselta tavoitteelta?

Utopioita tarvitaan, mutta irtikytkentään ja markkinatalouteen perustuva utopia on oikeastaan jo nyt osoittautunut toimimattomaksi, koska sitä on jo kokeiltu vuosikymmeniä ja tuloksena on vain kasvava eriarvoisuus sekä aina vain pahentuva ilmastokriisi. 

Viime vuosisadan alusta globaali luonnonvarojen vuosittainen käyttö on yli kymmenkertaistunut.  Kasvunopeus on vain kiihtynyt viime vuosikymmeninä, minkä seurauksena 1970-luvulta luonnonvarojen vuosittainen käyttö on liki nelinkertaistunut. Kasvihuonekaasut ovat kasvaneet 63% vuodesta 1990 ja vuonna 2018 ne kasvoivat 2,8% edellisvuoteen verrattuna. Ilmastotavoitteissa on oletettu päästöjen kääntyvän laskuun viimeistään vuonna 2020, joka nykyisellä menolla näyttää hyvin epätodennäköiseltä. 
Kukaan ei osaa sanoa, miten edes teoriassa irtikytkentä voitaisiin toteuttaa globaalisti ilman länsimaiden
taloudellisen elintason alentumista ja samalla turvata globaalin etelän ihmisille riittävä toimeentulo.
 

Ensimmäiseksi pitää löytyä rohkeutta luopua vanhasta ajattelumallista, jonka mukaan hyvinvointi on kiinni nykyisen systeemin hengissä pitämisestä. 

Miten ilmastokriisi tulisi sitten ehkäistä?

Meidän tulisi rakentaa uudenlainen utopia ja siihen perustuva yhteiskuntamalli. Uusi yhteiskuntamalli ei perustuisi nykyisen yhteiskuntamallin määrittelemään elintasoon vaan uudenlaiseen elintasomalliin, jossa kiinnitettäisiin huomio elämisen tasoon eli aineettomaan elämän kokemukseen, ei aineelliseen elintasoon. Uudessa elämisen tasoa mittaavassa mallissa ihmisillä olisi vapaus toteuttaa itselleen merkityksellisiä asioita ja saada siitä riittävä toimeentulo.

Yhteiskuntatasolla meidän tulisi laatia indikaattori, jonka avulla voitaisiin asettaa jokaiselle maalle sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä vuosittainen tavoitetaso. Indikaattorin tulisi huomioida myös globaalit riippuvuussuhteet. Tason ylittymisestä seuraisi sanktiomaksu, jolla kerrytettäisiin varoja ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen. Tahto tähän pitäisi tulla kansalaisten painostuksen kautta, koska demokratiassa poliitikot ovat vain kansan tahdon toteuttajia. 

Miten uudenlaista yhteiskuntamallia pitäisi ryhtyä toteuttamaan?

Ensimmäiseksi pitää löytyä rohkeutta luopua vanhasta ajattelumallista, jonka mukaan hyvinvointi on kiinni nykyisen systeemin hengissä pitämisestä. Hyvinvointia ei tulisi mitata taloudellisilla tai materialistisilla mittareilla vaan aineettomilla sekä kokemuksellisilla mittareilla. Uusien mittareiden ohjaamana elintaso pystyttäisiin laskemaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle tasolle ja samalla elämisen taso kasvaisi. 

Yksilötasolla tärkeä keino on oppia tunnistamaan omaan käyttäytymiseensä vaikuttavat tekijät, jotta pystyy irtautumaan yhteiskunnallisesta ohjauksesta kohti todellista vapautta.


Miksi juuri meidän sukupolvemme tulisi luopua nykyisestä yhteiskuntamallista?

Nykyinen yhteiskuntamalli tulee koitumaan tulevien sukupolvien (pahimmassa tapauksessa jo lapsiemme ja lastenlastemme) tuhoksi ennemmin tai myöhemmin. Meillä ei ole muuta menetettävää kuin materialistinen elintasomme, eikä materialistinen elintaso voi koskaan tuoda ehdotonta onnellisuutta, sillä nykyasetelmassa onni on kiinnittynyt taloudellisen aseman ylläpitoon ja kasvattamiseen. Siksi ainoa keino kokea ehdotonta onnellisuutta on päästää irti materialistisen elämän kiinnikkeistä ja korvata ne itselleen merkityksellisillä asioilla. Tämä vaatii myös muutoksia ihmisten kyvyissä tiedostaa omaan käyttäytymiseensä vaikuttavat tekijät. 

Mitä ihmisten tulisi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

Paine muutokseen pitää tulla kansalaisilta. Suurin muutostarve on työelämässämme. Meidän tulisi vaatia lisää joustoa työelämään palkankorotusten sijaan. Työelämä pitäisi irrottaa paikkaan ja aikaan sidotuista työpaikoista kohti lyhyempiä sekä vapaampia työoloja. 


Radikaalimpia keinoja ovat työstäkieltäytymisen keinot kuten ilmastolakko tai normaalin palkkatyön ulkopuolelle jättäytyminen. Paras keino saada aikaan muutosta on painostaa omaa ammattiyhdistysliikettä ottamaan seuraavalla neuvottelukierroksella pääfokukseksi vapaamman työelämän muutokset kuten työajan joustot, mahdollisuus työn jakamiseen sekä  etätyö. Ammattiyhdistysliikkeiden vipuvartta tulisi käyttää myös johtajien palkkioiden ja osakkeenomistajien osinkojen kohtuullistamiseen kytkemällä ne työntekijöiden palkankorotuksiin tai bonuksiin.
​

Yksilötasolla tärkeä keino on oppia tunnistamaan omaan käyttäytymiseensä vaikuttavat tekijät, jotta pystyy irtautumaan yhteiskunnallisesta ohjauksesta kohti todellista vapautta. Suurin osa ihmisistä ei edes itse tunnista omia käyttäytymistapojaan eli sitä, miksi käyttäytyy tietyssä tilanteissa tietyllä tavalla. Ihmisten tulisi vahvistaa omia tietoisuustaitojaan, jonka myötä ihmiset oppivat olemaan reagoimatta ulkopuolisiin ärsykkeisiin ja tekemään tietoisia päätöksiä. Tietoisuustaitojen avulla ihmiset oppivat nauttimaan elämän pienistä kokemuksista sen sijaan, että yrittäisivät koko ajan tavoitella yhä suurempia kokemuksia. 

Kirjoittanut Timo Kuusiola

0 Comments

Kolme kirjaa maailman ja ihmisten ymmärtämiseen

7/3/2019

0 Comments

 

​Kesä on hyvää aikaa kirjojen lukemiseen. Nämä kolme kirjaa tulevat muokkaamaan käsitystäsi
​ihmisistä  ja maailmasta. 


1. Yuval Noah Harari: Homo Sapiens
Hararin ensimmäinen kirja on yksi parhaista historiateoksista, joissa käydään perusteellisesti
läpi ihmiskunnan historian tapahtumat ja esitetään uudenlaisia tulkintoja ihmiskunnan
historian käänteistä. Kirja todella herättää pohtimaan, ovatko ihmisen aikaansaannokset
olleet aidosti niin hyviä kuin usein hehkutetaan ja kenen etuja ne ovat palvelleet. 


2.  J.R. & William McNeill: Verkottunut ihmiskunta
Kirjan avulla oppii ymmärtämään ihmisverkostojen syntyhistorian sekä niiden 
vaikutuksen nykymaailman tapahtumiin kuten globalisaatioon. Kirjan luettuaan ymmärtää,
kuinka keskinäisriippuvaisia me olemme, ja miksi paluuta vanhaan, eristäytyneeseen maailmaan
ei enää ole. 


3. Matthieu Ricard: Altruism - The Power of Compassion to Change Yourself and the World
Kirjassa Ricard kumoaa monia vallitsevan ihmiskäsityksen väärintulkintoja, jotka ovat
muokanneet ihmisten käsitystä ihmisyydestä sekä muista eliölajeista. Kirjaa varten Ricard
on kerännyt valtavan kokoelman erilaisia tutkimuksia, jotka haastavat vallitsevaa ihmiskäsitystä.
Kirja auttaa todella ymmärtämään itseään ja muita ihmisiä ja eliölajeja. Kirjassa on esitetty
​myös monia ehdotuksia myötätuntoa korostavien yhteiskuntien rakentamiseen. 


        
0 Comments

Äänestetään EU globaalien ongelmien ratkaisijaksi!

5/23/2019

0 Comments

 
Picture

EU-vaalien alla lähes kaikkien puolueiden kansalliset poliitikot ylistävät EU:n tärkeyttä Suomen tulevaisuudelle. Puheet muuttuvat usein silloin, kun pitäisi löytää syypää kipeille kansallisille päätöksille kuten budjettileikkauksille. Tällöin syyttävä sormi osoitetaan helposti EU:n suuntaan. Totta on, että EU:n vakaus- ja kasvusopimus asettaa jäsenmaiden budjeteille tiettyjä reunaehtoja esimerkiksi velkaantumisen suhteen. EU:n vakaus- ja kasvusopimus sekä sen vahvistamista ja seurantaa koskevat päätökset ovat kuitenkin kaikkien EU-maiden kansallistason päätöksillä hyväksyttyjä. Suomessa sopimuksen vuoden 2011 budjettiseurantaa koskeva päätös on Kataisen hallituksen hyväksymä. Näin ollen EU:n syyttäminen kansallistason budjettirajoista ei ole oikeutettua.
​
Poliitikkojen puheiden kiihottamina kansalaiset alkavat myös helposti syyttämään EU:ta kansallistason talousongelmista. EU:n talousongelmien seurauksena noin neljännes Euroopan kansalaisista elää köyhyys- ja syrjäytymisriskiuhan alla. Euroopan talousongelmien taustalla ovat porsaanreiät kansainvälisissä taloussopimuksissa, jotka ovat seurausta kansallistason päättäjien kyvyttömyydestä tehdä yhteisiä päätöksiä. Sama ongelma koskee oikeastaan kaikkia merkittävimpiä EU:ssa yritettyjä uudistuksia, jotka nykyisten sopimusten mukaan täytyy hyväksyttää kaikissa jäsenmaissa. Uudistukset vesittyvät jäsenmaiden hyväksymiskierroksella yleensä niin paljon, ettei niillä käytännössä ole sen jälkeen mitään uudistusarvoa.

Maailmassa on tällä hetkellä useita samanaikaisia uhkia kuten ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden katoaminen ja eriarvoisuuden kasvu, joiden ratkaiseminen ei onnistu  muuten kuin kansainvälisellä yhteistyöllä. EU:n tulisi ottaa näissä edistäjän rooli, mutta se vaatisi ensin EU:n jäsenmaiden välistä yhteistyötä.

EU:lla on useita keinoja ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden kasvun hillitsemiseksi.
EU-maiden sisäisen ja maiden välisen eriarvoisuuden hillitsemiseksi tulisi rikkaissa EU-maissa hyväksyä tulonsiirrot köyhemmille maille ja erityisesti köyhyydessä eläville kansalaisille. Tähän voitaisiin asettaa myös verotuksellisia uudistuksia, jotta ongelmamaiden talous saataisiin kestävälle pohjalle sekä sekä varmistettua, että rahat todella päätyvät köyhyyden poistamiseen. Ilman tulonsiirtojen hyväksymistä köyhempien EU-maiden kansalaiset tulevat kannattamaan EU-kriittisiä puolueita, jolloin vaarana on koko EU:n hajoaminen.


Ilmastonmuutoksen hillinnän suhteen tärkeimpänä keinona olisi kaikkille EU:n päätöksille tehtävä ilmastotarkastelu, jossa varmistetaan päätösten ilmastokestävyys. Ensimmäisenä EU:n sisäisenä keinoina olisi EU:n päästökaupan korjaaminen päästövähennystavoitetta kiristämällä sekä asteittainen luopuminen päästöoikeuksien ilmaisjaosta.

Globaalin eriarvoisuuden vähentämiseksi EU:n tulisi tukea enemmän erityisesti vähiten kehittyneiden maiden sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä. Tässä kehitysyhteistyö on tärkeässä roolissa, mutta sen lisäksi pitäisi parantaa kauppapolitiikan oikeudenmukaisuutta. Tällä hetkellä EU-maat suojelevat omaa tuotantoaan yritystuilla, tullimaksuilla ja tullirajoituksilla, minkä vuoksi kehittyvien maiden tuotteiden on vaikea päästä EU:n markkinoille. Tämä taas vaikeuttaa kehittyvien maiden omavaraisuuspyrkimyksiä. Siksi EU:ssa tulisi pyrkiä luopumaan haitallisista yritystuista, tullimaksuista ja tullirajoituksista huomioiden kuitenkin EU-alueelle tuotavien tuotteiden vastuullisuus- ja turvallisuuskysymykset.

Näiden toimenpiteiden toteuttaminen ei onnistu, jos EU:n päätöksentekoa ei saada sujuvoitettua. Pelkona on, että EU:n parlamenttivaaleissa EU-kriittiset ja nationalistiset puolueet kasvattavat kannatustaan, jolloin vaarana on näiden välisen yhteistyön tuloksena koko EU:n päätöksenteon rapautuminen. EU:n päätöksenteon rapautumisesta seuraisi eriarvoisuuden kasvua EU:n sisällä ja kansainvälisesti sekä ilmastonmuutoksen hillinnän vaikeutuminen entisestään. Tätä ei varmasti kukaan halua, minkä vuoksi kansallistason puolueita täytyy painostaa edistämään ja hyväksymään EU-tasolla tehtävät uudistukset ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden kasvun hillitsemiseksi.
​

On tärkeä muistaa, että EU on saanut alkunsa rauhanprojektina. Rauha ei kuitenkaan ei ole mahdollista ilman solidaarista luonnon rajat huomioivaa politiikkaa. Siksi on ensisijaisen tärkeää äänestää EU-vaaleissa ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden kasvun hillintään sitoutunutta ehdokasta.

Kirjoittanut Timo Kuusiola

0 Comments

Puoluekeskeisen demokratian uudistaminen - Ihmis- ja eliökunnan kohtalonkysymys

5/9/2019

0 Comments

 
Picture
Suomeen valittiin jälleen kerran uudet kansanedustajat, joille kansalaiset ja edunvalvontayhdistykset kasasivat omia toiveitaan seuraavan vaalikauden uudistuksista. Näihin toiveisiin puolueiden vaalikampanjat yrittivät vastata.

Vaalikeskusteluissa puolueet pistettiin väittelemään keskenään uudistusten keinoista ja kohteista.

Koko vaalijärjestelmä perustuukin vastakkainasettelulle, minkä vuoksi vaalit ovat omiaan lisäämään vastakkainasettelua eri väestöryhmien kesken. Tämän seurauksena väestöryhmien kesken kiistellään siitä, tulisiko meidän ensisijassa auttaa heikommassa asemassa olevia suomalaisia vai pitää kiinni globaalista vastuusta ohjaamalla varoja ilmastonmuutoksen hillintään ja globaalin eriarvoisuuden vähentämiseen. Tällaisesta keskustelusta herää kysymys: eikö meillä muka oikeasti ole varaa pitää huolta heikommassa asemassa olevista sekä pitää kiinni globaalista vastuusta kuten ilmastonmuutoksesta ja globaalin eriarvoisuuden vähentämisestä?
Vastaus omaan kysymykseeni on, että kyllä meillä on varaa, mutta se vaatisi nykyisenkaltaisesta puoluekeskeiseen demokratiaan pohjautuvasta yhteiskuntamallista luopumista.

Seuraavaksi tulisikin pohtia, onko aika ajanut jo ohi nykymallisesta edustuksellisesta demokratiasta. Demokratia ei toteudu sillä, että annetaan ääni neljän vuoden välein jollekin puolueen ehdokkaalle, jonka jälkeen päättäjillä on vapaat kädet muuttaa maan poliittisia linjauksia ajatellen ensisijassa aina puolueen kannatusta. Ongelmana on, että usean hallituspuolueen yhdessä tekemä hallitusohjelma on aina hyvin erilainen, kuin puolueen tennen äänestystä esittämä ohjelma. Tällöin äänestäjillä ei ole luotettavaa tietoa siitä, minkä puolesta he todellisuudessa ovat edes äänestämässä.

Nykyisessä poliittisessa järjestelmässä on lähes mahdotonta toteuttaa pitkäjänteistä politiikkaa, koska seuraava hallitus muuttaa aina edellisen hallituksen tekemät linjaukset. Päätösten tekemisessä saatetaan kuulla asiantuntijoita, mutta päätöksissä huomioidaan vain hallituspuolueiden linjaa edustavien asiantuntijoiden ehdotukset. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa Suomea johdetaan mielipiteillä eikä asiantuntemuksella. Valitettavasti poliitikoista annetaan kuva, jonka mukaan heillä on vastaus kaikkiin ongelmiin. Tämä on täysin järjetön mielikuva. Tärkeintä olisi saada sellaisia ehdokkaita, joilla on kykyä omaksua asiantuntijoilta ja kansalaisilta saatua tietoa ja tehdä niiden perusteella rationaalisia päätöksiä.

Poliitikkojen syyttäminen yhteiskunnallisista ongelmista on sekin järjetöntä. Poliitikot ovat saman toimimattoman yhteiskuntamallin vankeja kuin kaikki muutkin. Yhteiskunnallisiin ongelmiin ei ole yksittäisiä syyllisiä, ja sen hyväksyminen on ensimmäinen askel todellisten ratkaisujen löytämiseen.
Demokratian tulee uudistua. Muuten tapahtuu pahimmassa tapauksessa autoritarismin nousu, joka on jo tapahtunut joissain EU-maissa kuten Unkarissa, Puolassa ja Tsekeissä. Kansalliset hallitukset vierittävät usein vastuun maan ongelmista EU:lle, vaikka tosiassa kaikki EU:ssa tehdyt merkittävät päätökset on tehty jäsenmaiden hallitusten hyväksynnällä.

EU:n syyttäminen maiden sisäisistä ongelmista on johtanut tilanteeseen, jossa koko EU:n yhtenäisyys on vaakalaudalla. EU:ssa on toki omat ongelmansa, mutta EU:n suurin ongelma on jäsenvaltioiden kansallisen päätöksenteon kriisi, joka nykyisessä EU:n päätöksentekotavassa rapauttaa myös sen oman päätöksenteon. Siksi tärkein yhteiskunnallinen kysymys onkin, miten rakennetaan uudenlainen demokratiamalli, joka kykenee vastaamaan nykypäivän haasteisiin.
​

Meidän tulisi luoda uudenlaisia demokratiamalleja, jotka todella haastaisivat nykyisiä valtarakenteita. Ensimmäisenä askeleena olisi päätösten valmistelun demokratisointi, niin että valmisteluun voisivat osallistua myös muutkin kuin hallituspuolueiden kanssa samoilla linjoilla olevat organisaatiot.
Tämän voisi toteuttaa esimerkiksi vahvistamalla asiantuntijaelinten kuten Kehityspoliittisen toimikunnan ja Ilmastopaneelin asemaa poliittisessa päätöksenteossa. Niiden tehtäväksi voisi antaa varmistaa, että valmisteltavat päätökset ovat kestävän kehityksen Agenda 2030 tavoitteiden mukaisia. Asiantuntijaelinten resursseja tulisi myös lisätä, jotta ne voisivat myös paremmin osallistaa kansalaisia päätöksenteon valmistelussa. Päätösten valmistelussa tulisi muutenkin lisätä avoimuutta ja pyrkiä pois suljettujen ovien takana kokoontuvista setäkerhoista. 

Demokratian uudistaminen vaatii kuitenkin myös kansalaisten ajattelumallien muuttumista, sillä mikään demokratiamalli ei ole sellainen, joka pystyisi toteuttamaan jokaisen kansalaisen kaikki toiveet. Tärkeintä olisikin saada ihmiset muuttamaan “minä ja minun perheeni” -keskeistä ajattelumallia kaikkien ihmisten ja muiden eliölajien hyvinvointia edistäväksi ajatteluksi.


Olemme kaikki riippuvaisia toisistamme ja tällä hetkellä suurin osa eliölajeista on matkalla omaan tuhoonsa - ihmislajin ollessa syöksykierteessä kuskin paikalla.

Kirjoittanut Timo Kuusiola 
0 Comments

Ilmastonmuutokseen ei ole helppoja ratkaisuja

4/10/2019

0 Comments

 
Picture
Olen viimeiset seitsemän vuotta toiminut ilmastonmuutoksen hillintään liittyvissä tehtävissä yrittäen aina hakeutua tehtäviin, joissa pystyn parhaiten vaikuttamaan asiaan. Olen usein myös yrittänyt uskotella itselleni, että tekemäni tehtävä on ollut keskeinen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Huomaan kuitenkin nyt, että olen ollut monessa asiassa väärässä. Vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtämään ilmastonmuutoksen monimutkaisuutta, jonka myötä oman paikan löytäminen ilmastonmuutoksen hillinnän kentällä tuntuu entistä hankalemmalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitään ilmastonmuutoksen hillintään liittyvää työtä pitäisi väheksyä, sillä kaikki panostukset vievät asiaa eteenpäin.

Jokaisen ilmastonmuutoksen hillinnän parissa toimivan olisi kuitenkin hyvä tarkastella omaa toimintaansa ja miettiä kriittisesti, pystyykö nykyisessä tehtävässään tekemään parhaansa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Itse olen aikaisemmin toiminut enimmäkseen julkisen puolen ilmasto- ja energiatehokkuuden tehtävissä. Pari vuotta sitten minulla tuli kuitenkin raja vastaan: koin, etten pysty hyödyntämään potentiaalini julkisella puolella. Julkisella puolella tuskastuin eniten muutosten vaikeaan toteuttamiseen, sillä julkisella sektorilla kaikki merkittävät päätökset joutuvat hyvin raskaaseen päätösprosessiin. Päätöksissä taloudelliset intressit painoivat lähes poikkeuksetta enemmän kuin ilmastonäkökulmat, minkä vuoksi merkittävien muutosten läpivieminen oli mahdoton tehtävä. Kaupungit ovat myös kiinni valtiotason päätöksissä esimerkiksi energiakysymyksissä, jonka takia kaupungit eivät voi toimia irrallaan valtiotason politiikasta.

Julkisen puolen tehtävissä toimimisen jälkeen aloin miettiä, missä voisin parhaiten hyödyntää osaamistani. Päätin keskittyä poliittiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen järjestöissä sekä ryhtyä itsensätyöllistäjäksi. Itsensätyöllistäjäksi ryhtymisen myötä myös oma hiilijanjälkeni tippui puoleen, koska tulotasoni laski lähes kolmannekseen aikaisemmasta. Aikaisemmin hiilijalanjälkeni oli suomalaisten keskimääräisellä tasolla, vaikka työkseni valistin muita henkilökohtaisten päästöjen vähentämisestä.

Itsensätyöllistäjänä kehitin hankkeen, jossa tarkasteltiin talouspolitiikan kytköksiä ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuteen. Hankkeen myötä ymmärrän nyt paremmin ilmastonmuutoksen kytköksen talouspolitiikan ja globaalin eriarvoisuuden kysymyksiin. Samalla syntyi myös kuva poliitikkojen, kansalaisten ja asiantuntijoiden välisen dialogin haasteista.

Ehkä huolestuttavin ja ongelmallisin asia ilmastonmuutoksen hillinnässä on toimijoiden hajanaisuus ja kuplautuneisuus. Ilmastotoimijat ovat osittain myös olosuhteiden pakosta toimineet omissa kuplissaan, ja se näkyy myös politiikassa, jossa ilmastopolitiikka on erillään muusta politiikasta - myös kaikkein tärkeimmästä, eli talouspolitiikasta. Talouspolitiikassa ilmastoasiat ovat olleet enemmän tai vähemmän pakollinen paha. Nyt ilmastoasiat pitäisi kuitenkin ottaa kaikkea päätöksentekoa ohjaavaksi tekijäksi.

Ilmastonmuutoksen hillinnän yksi merkittävä kysymys on, kenellä on vastuu aloittaa muutos. Monet yrittävät asettaa vastuun poliitikoille ja puolueille, mutta poliitikot ja puolueet ovat saman poliittisen järjestelmän vankeja kuin kaikki muutkin. Tämän takia useimmat puolueet eivät ole valmiita ajamaan tarvittavia muutoksia, mikä näkyy niiden varovaisissa ilmastolinjauksissa. Siksi äänestäjien tehtävä on vaatia puolueilta kunnianhimoisempia ilmastolinjauksia vaikka se tarkoittaisikin omien etujen heikentymistä.

Toinen merkittävä ongelma ilmastonmuutoksen hillinnässä on globaalin näkökulman puute. Monet ilmastonmuutoksen parissa toimivat ovat keskittyneet vain oman maansa sisällä tapahtuvaan päästöjen vähentämiseen. Se on sinänsä ymmärrettävä rajaus, mutta silti ei pidä antaa sellaista kuvaa, että oman maan tuotannollisten päästöjen vähentäminen olisi riittävä toimenpide ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ongelmaa pahentaa päästölaskennan haavoittuvuus, minkä vuoksi valtioiden, kaupunkien ja yritysten ilmoittamilla päästöillä ja todellisilla ilmastovaikutuksilla on usein merkittävä ero.

Ilmastonmuutoksen suunta tullaan ratkaisemaan kehittyvissä maissa. Jos kehittyvät maat nostavat kansalaistensa elintasoa samalla tavalla kuin länsimaat ja Kiina, eivät mitkään länsimaiden ilmastotoimet tule riittämään. Siksi länsimaiden tulee myös tukea kehittyviä maita niiden omissa ilmastotoimissa sekä kehittyvien maiden kansalaisten eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävissä toimissa.

Usein kuvitellaan, että jokin yksittäinen ratkaisu tai ratkaisut tulevat selvittämään ilmastonmuutoksen. Poliitikkojen lempiratkaisuja ovatkin kiertotalous ja teknologiset ratkaisut, koska niitä viljelemällä ei jouduta tekemään kiusallisia kansalaisten etuihin kohdistuvia toimia. Valitettavasti teknologisten tai yksittäisten toiminnallisten ratkaisujen (esim. kiertotalous) onnistuminen on erittäin epätodennäköistä, koska ratkaisut eivät ole irrallaan yhteiskunnallisesta päätöksenteosta vaan täysin niihin kytköksissä. Siksi ratkaisujen leviäminen globaalisti on nykyisessä maailmanpoliittisessa tilassa erittäin epätodennäköistä. Lisäksi ihmisten jatkuvasti lisääntyvä ylikuluttaminen tekee yksittäisten ratkaisujen onnistumisesta lähes mahdotonta.

Ainoa todellinen ratkaisu on saada ihmisten kulutus vastaamaan planeettamme kantokykyä muuttaen samalla yhteiskuntiemme toiminnot hiilineutraaleiksi. Käytännössä katsoen ainoita keinoja ihmisten ylikuluttamisen hillitsemiseksi on taloudelliseen elintasoon kytkeytyvästä kulutuksesta tinkiminen, jonka voisi toteuttaa joko hiiliverolla tai henkilökohtaisella hiilibudjetilla. Mitkään valistuskampanjat eivät kansalaisiin tehoa: niitä on yritetty jo kymmeniä vuosia ilman merkittävää muutosta. Hiilivero tai henkilökohtainen hiilibudjetti ei myöskään tietenkään yksistään riitä, vaan sen rinnalle pitää myös laatia järjestelmä, jossa niistä kerätyt varat todella käytetään tutkitusti tehokkaimpiin keinoihin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Tämä kaikki vaatii merkittävää yhteiskunnallista uudelleenrakentamista, jossa kaikki yhteiskunnan toiminnot mietitään ilmastonäkökulma edellä. Tämä taas ei onnistu ilman valtiotason päätösjärjestelmän uudistamista, mistä kirjoitan enemmän seuraavassa kirjoituksessani.

Hiiliveron tai henkilökohtaisen hiilibudjetin käyttöönotto on tietysti erittäin vaikeaa kansallisesti ja lähes mahdotonta globaalisti. Suomi voisi kuitenkin toimia taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentamisen pioneerina, jonka ensimmäinen teko on ottaa käyttöön henkilökohtainen hiilibudjetti. Muutoshalukkuuden pitää kuitenkin lähteä kansalaisten omasta tahdosta.

Kysymys kuuluukin, kuinka moni on valmis tinkimään omasta taloudellisesta elintasostaan?

Kirjoittanut Timo Kuusiola

0 Comments

    Author

    Write something about yourself. No need to be fancy, just an overview.

    Archives

    December 2020
    April 2020
    September 2019
    July 2019
    May 2019
    April 2019

    Categories

    All

    RSS Feed

Proudly powered by Weebly