 Tulevan hallituksen eteen tulee päätettäväksi monia EU:n kestävään kehitykseen liittyviä päätöksiä. Koronakriisi ja Venäjän hyökkäyssota paljastivat, kuinka hataralla pohjalla globaali talousjärjestelmä makaa. Tulevaisuuden näkymät eivät ole tällä hetkellä kovin valoisat, minkä takia kriisikestävyys tulee olemaan nykyisen ja tulevien vuosikymmenien avainsana. Tulevien kriisien todennäköisyyttä sekä niiden vaikutuksia voidaan kuitenkin lieventää, mutta se vaatii mittavia panostuksia ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillintään sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. EU:n yhteinen kunnianhimoinen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka luo suomalaisille puhtaan teknologian yrityksille erinomaiset kasvumahdollisuudet. Siksi EU:n ilmasto- ja ympäristöpolitiikan jarruttaminen lyhyen tähtäimen talouskasvun ja työpaikkojen turvaamiseksi olisi tuhoisaa myös Suomen taloudelle. Hintojen nousun taustalle ei ole vihreä siirtymä vaan talouskasvutavoitteen varaan rakennettu kestämätön kehitys Koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan myötä syntyneet taloushaasteet kuten sähkön hinnan nousu ovat saaneet tiettyjen puolueiden edustajat esittämään ilmastotoimien lykkäämistä. Perusteluiksi on esitetty väittämiä vihreän siirtymän vaikutuksista hintojen nousun taustalla. Suomen ja EU:n talous- ja energiapolitiikka ei ole perustunut ekologisille periaatteille vaan talouskasvun ja hintavakauden tavoitteita korostavalle talouspoliittiselle linjalle. Useat EU-maat ovat vuosia katsoneet läpi sormien Putinin kyseenalaisia toimia, koska samaiset EU-maat olivat kytkeneet oman energiantuontinsa Venäjältä saatavan maakaasun varaan. Samanlainen lyhyen tähtäimen talouskasvutavoitettelu on myös syynä siihen, miksi EU:ssa ei ole haluttu puuttua Kiinan, Saudi-Arabian tai Turkin ihmisoikeusrikkomuksiin. Koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan myötä inflaation kiihtyminen on syössyt hinnat nousuun, jota selittävät keskeisesti kriisien vaikutukset globaaliin talouteen. Koronakriisi johti kysynnän vähentymiseen ja tuotantokatkoksiin. Koronan väistyminen sai aikaan kysynnän kasvua, mutta koska tuotanto ei pysynyt kysynnän perässä, johti se hintojen nousuun. Lisäksi Venäjän hyökkäyssota aiheutti globaalin energia- ja ruokakriisin, mikä nosti hintoja entisestään. Oman osansa hintojen nousuun on aiheuttanut EU:n rahapolitiikka, jossa EU-maiden talouskasvua on yritetty kiihdyttää rahapoliittisella elvytyksellä. Elvytyksen kohdentumisesta ovat vastanneet jäsenmaat itse, minkä johdosta elvytystoimet eivät ole useinkaan kohdistuneet vihreisiin investointeihin tai köyhyyden vähentämiseen vaan hyvin pärjäävien yritysten ja kansalaisten tukemiseen. Lisämausteen hintojen nousuun tuo vaikutukset globaaleissa tuotantoketjuissa. Käytännössä halpojen hintojen taustalla ovat usein keskitetyt tuotantoketjut, joissa epäinhimilliset työolosuhteet sekä puutteelliset ympäristönormit ovat yleisiä. Kestävän kehityksen edistäminen on tehokkain tapa suojautua tulevilta kriiseiltä EU:lla on kunnianhimoisia suunnitelmia ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttämiseksi, mutta niiden sisällöstä käydään kovaa vääntöä. Pelkona on, että EU:n jäsenmaat vesittävät komission ja parlamentin ehdotukset omilla vaatimuksillaan, jolloin uudistukset jäävät kauas tavoitteista. Tästä yhtenä esimerkkinä jäsenmaiden lobbauksesta nähtiin jo EU:n kestävän rahoituksen eli taksonomian kohdalla, jossa tietyt jäsenmaat saivat lopulta lobattua maakaasun vihreiden investointien listalle. Suomi on taas osaltaan koittanut vesittää metsänhoitoon ja bioenergian käyttöön liittyvien kriteerien kiristämistä taksonomiassa sekä muissa uudistuksissa kuten uusiutuvan energian direktiivissä. EU-jäsenmaiden lyhyen tähtäimen taloudelliset intressit uhkaavatkin vesittää EU:n kunnianhimoiset ilmasto- ja ympäristöuudistukset. Venäjän hyökkäyssota on kuitenkin hieman herätellyt jäsenmaita miettimään oman maan energiapolitiikan kestävyyttä. Valitettavasti populistiset puolueet ovat käyttäneet myös tilaisuutta hyväkseen ja ehdottaneet fossiilisten energialähteiden käytön jatkamista, vaikka niiden jatkaminen tarkoittaisi todellisuudessa riippuvuutta ihmisoikeuksia rikkovien maiden energialähteistä sekä luontokadon ja ilmastonmuutoksen pahenemista. Uhkana on myös, että EU-maat jäävät sivustakatsojan rooliin, kun Yhdysvallat ja Kiina valtaavat vihreän siirtymän markkinat. Siksi vihreään siirtymään panostaminen on myös pitkällä tähtäimellä taloudellisesti kannattavaa. EU ei kuitenkaan saa tehdä samoja virheitä, mitä se on aikaisemmin tehnyt vaan vihreässä siirtymässä pitää huomioida ekologiset reunaehdot, globaali oikeudenmukaisuus sekä sosiaaliset kysymykset. On myös muistettava, että ilmastonmuutos ja luontokato on jo nykypäivää monessa maassa. Siksi myöskään ilmastonmuutoksen sopeutustoimien kanssa ei voi viivytellä vaan ne on aloitettava heti. EU:lla onkin vastuu tukea erityisesti vähiten kehittyviä maita ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sopeutumisessa. Viime vuoden ilmastoneuvottelut kuitenkin paljastivat, kuinka vaikeita taloudelliset vastuukysymykset ovat erityisesti rikkaille maille. Valitettavasti EU:n strategioissa paistaa edelleen vanhakantainen talouskasvun tavoittelua korostava linja, mikä on yksi merkittävä syy rikkaiden maiden ilmastoneuvotteluissa esittämiin linjauksiin. Uhkana on, että Agenda 2030 kestävän kehityksen toimenpideohjelman “leave no-one behind” -periaatteesta tulee taas yksi tyhjä lupaus ja kehitys hyödyttää vain rikkaimpia. Linjaan voidaan kuitenkin saada muutos kansalaisyhteiskunnan yhteisellä painostuksella. Kansalaisyhteiskunnan tulee nostaa esiin myös vaihtoehtoisia kehityspolkuja ja tähän tähtäämme myös “Kohtuus vai kasvu - EU:n talous energiapolitiikka murroksessa” EU-hankkeessamme. Kirjoittaja: Timo Kuusiola, Creaturan puheenjohtaja ja EU-hankkeen hankevastaava
0 Comments
Helsingin sanomien pääkirjoitus julkisen vallan tiukentumisesta (HS 18.9.) on hyvin kapeakatseisti kirjoitettu, eikä siinä huomioida talousjärjestelmän resilienssiä tai tulevaisuuden kriisien ajureita. Ajankohtaiset kriisit ovat osoittaneet ikävällä tavalla elinkeinoelämävetoiseen markkinatalouteen perustuvan yhteiskuntamallin haavoittuvuuden. Koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset ovat aiheuttaneet ennennäkemättömiä shokkeja globaaliin talouteen, mikä on johtanut hyvinvointivaltion perustoimintojen kuten terveydenhuollon ja ruuantuotannon kriisiytymiseen useissa maissa. Markkinat eivät ole meitä näiden kriisien vaikutuksilta pelastaneet. Helsingin sanomien pääkirjoituksessa annetaan ymmärtää, että poliittinen ohjailu olisi useiden ongelmiemme juurisyy, vaikka juuri elinkeinoelämän ohjailema vapaa markkinatalous ajaa yhteiskuntiamme kohti kiihtyvien kriisien aikaa. Vapaan markkinatalouden suurimpia ongelmia ovat resurssien keskittyminen sekä negatiivisten seurausten kuten ympäristövaikutusten ulkoistaminen. Resurssien keskittyminen johtaa helposti lisääntyviin konflikteihin ja negatiivisten seurausten ulkoistaminen ympäristökriisin pahenemiseen. Esimerkiksi Suomessa elikeinoelämä on ollut tiukasti ohjailemassa yritystukia, joiden järkevöittämisestä on käyty poliittista vääntöä jo yli 10 vuotta. Yritystuet ovat keskeisessä roolissa siinä, miten yritykset uudistuvat ja varautuvat kriiseihin. Koronapandemian aikaan julkinen valta pyrki parhaansa mukaan lieventämään kriisin vaikutuksia, mutta elinkeinoelämän kontrolloiman sekavan yritystukijärjestelmän seurauksena tukien järkevä kohdistaminen oli äärimmäisen hankalaa. Kriiseihin varautumisen vastauksena ei ole lisätä vapaata markkinataloutta vaan ennemminkin suunnata kohti ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää tutkimusvetoista talouden suunnittelua. Nykyistä demokraattisemmin ja osallistavammin toteutetulla suunnittelulla voidaan ohjata niin elinkeinoelämää kuin koko yhteiskuntaa yhden planeetan asettamiin oikeudenmukaisiin rajoihin sekä hyötyä ennustettavammasta ja kriisejä paremmin kestävästä investointiympäristöstä. Kirjoittajat: Timo Kuusiola, puheenjohtaja, Creatura Think & Do Tank ry Matleena Käppi, opiskelija, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu (Vas.)  Amanda Pasanen Kuva: Salla Merikukka, Timo Järvensivu Kuva: Timo Järvensivun arkisto, Oras Tynkkynen Kuva: Valtioneuvoston kanslia (CC) Talouskasvu ja luonnonvarojen kulutus runnovat planeetan ekologisia rajoja. Mutta onko hyvinvointia ilman kasvua? Oras Tynkkynen, Timo Järvensivu ja Amanda Pasanen pohtivat kasvun, kohtuuden ja hyvinvoinnin kohtalonyhteyttä Markus Palménin toimittamassa haastattelussa. Ilmastokriisi ja luontokato uhkaavat sivilisaatiotamme. Vallitseva, jatkuvaan kasvuun ja fossiilisiin polttoaineisiin tukeutuva globaali talousjärjestelmä on törmännyt planetaarisiin rajoihin. Mitä selviytymisen vaihtoehtoja yhteiskunnilla on, olettaen, että uhka tunnustetaan ja halutaan torjua? Karkeasti luokitellen vaihtoehtoisia polkuja näyttäisi olevan kaksi. Ensimmäinen on edelleen tuttu kasvun polku, mutta kasvu on hiilineutraalia ja uuden teknologian ja kiertotalouden avulla irtikytkettyä (kts. Tietolaatikko artikkelin lopussa) ilmastopäästöistä. Tätä polkua hahmotellaan mm. Sitran keväällä julkaisemassa selvityksessä. Selvityksen mukaan talous voi tietyin tiukoin edellytyksin kasvaa samalla kun ilmaston lämpeneminen pysäytetään 1,5 asteeseen. Toinen polku on vallankumouksellisempi ja perustuu kasvuajattelusta ja kasvupakosta luopumiseen ja kulutuksen vapaaehtoiseen kohtuullistamiseen länsimaissa. Talouden pienentyessä peruspalvelut ja -toimeentulo turvattaisiin esimerkiksi tulonsiirroilla ja haitta- ja ympäristöverojen tuotoilla. Tämän suuntaista ajattelua luonnehditaan useimmiten kohtuutalouden ja degrowthin nimellä (kts. Tietolaatikko artikkelin lopussa). Kutsuimme kolme asiantuntijaa vastaamaan epämukaviin kysymyksiin kasvusta, degrowthista ja kohtuutaloudesta. Oras Tynkkynen on Sitran kestävyysratkaisujen vanhempi asiantuntija. Kansanedustajanakin toiminut Tynkkynen on ilmasto- ja energiapolitiikan spesialisti. Timo Järvensivu on kohtuutalous-aktivisti ja verkostotyön ja johtamisen tutkija ja kouluttaja. Amanda Pasanen on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja, vihreiden puoluehallituksen jäsen ja Ympäristömuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriopiskelija. Onko hiilineutraali, haitallisista päästöistä ja luonnonvarojen liikakulutuksesta irtikytketty talouskasvu mahdollista? Tynkkynen: Tähän on hankala vastata yksiselitteisesti, koska aihetta on kokonaisuutena tutkittu vähän. Kuitenkin tutkimuskirjallisuuden viesti on, että hiilineutraalius olisi mahdollista saavuttaa tavoilla, jotka eivät olennaisesti hidasta talouskasvua. Nykyisenkaltaista talouskasvua on kuitenkin mahdoton sovittaa yhteen kestävyyskriisin ratkaisemisen kanssa. Hiilineutraali kasvu olisi siis laadultaan hyvin erilaista. Järvensivu: Taloudessamme tapahtuu jatkuvasti suhteellista ja absoluuttista irtikytkentää, muttei lähellekään riittävästi. Lisäksi länsimaat ulkoistavat ympäristöhaittojaan kehittyviin maihin. Irtikytkentäskenaarioissa lasketaan usein optimistisimman teknologiaskenaarion varaan. Vihreän teknologian käyttöönotossa on silti valtavia pullonkauloja. Tynkkynen: Olen samaa mieltä. Sitran keväisessä selvityksessä perusviesti oli se, että jotta ilmaston kuumeneminen voitaisiin rajoittaa 1,5 asteeseen, jokseenkin kaiken pitää mennä yhtä aikaa nappiin. Riittävän suuret ja nopeat päästövähennykset yleensäkin ovat erittäin hankalia. Pasanen: Irtikytkentä hiilipäästöistä voi ollakin mahdollista, mutta luonnonvarojen kokonaiskulutuksesta ei. Siitä ei ainakaan ole mitään tutkimusnäyttöä, päinvastoin. Mikä on suhteenne degrowth-ajatteluun? Tynkkynen: Jälleen vastaus riippuu degrowthin tarkasta määritelmästä. Degrowth on tavallaan yhtä kasvukeskeistä kuin nykyinen talousajattelu, mutta käänteisesti. Minusta on kiinnostavampaa asettaa tulevaisuuden hyvinvoinnin ja ilmastokriisin ratkaisu etusijalle. Talous voi sitten näissä oloissa joko kasvaa tai olla kasvamatta. Meidän on perusteltua varautua molempiin skenaarioihin! Järvensivu: Tuo on itse asiassa degrowth-argumentti! Olen samaa mieltä. Itse en oikein välitä koko degrowth-termistä. Tärkeintä olisi yhteiskuntana keskustella siitä, miten haluamme elää. Lähden siitä, että ekologiset rajat ovat todelliset ja fyysiset. Kun otamme ne tosissamme, ei näytä todennäköiseltä, että jatkuvan kasvun polulla pysymme niiden rajoissa. On siis todennäköistä, että tuotannon ja kulutuksen vähentyminen on joka tapauksessa edessä. Joudumme siis purkamaan kasvuun perustuvaa mallia ja visioimaan kasvutonta tulevaisuutta, halusimme tai emme. Pasanen: Olen samoilla linjoilla prioriteettikysymyksestä. Meidän pitäisi pystyä puskemaan luonto- ja ilmastotavoitteet päätöksenteon tärkeimmiksi päämääriksi. Emme täällä länsimaissa tarvitse talouskasvua enää elintason nostoon: emme ole tarvinneet sitä pitkään aikaan. Meidän pitäisi radikaalisti kohtuullistaa kulutustamme. Olen siis periaatteellisesti degrowth-ajattelun kannalla, mutta sen soveltaminen käytännössä on erittäin haastavaa, koska olemme rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntamme kaikki järjestelmät oletetulle talouskasvulle. Miten asemoitte degrowth-ajattelun ympäristöliikkeen sisälle? Onko se marginaalista vai nousevaa ajattelua? Järvensivu: Degrowth-liikkeen sisällähän on erilaisia painotuksia. Degrowth usein käännetään suomen kielellä kohtuutaloudeksi, mutta kasvupakosta luopumisella ja kohtuudella on tietty sävyero. Ymmärrys liikakulutuksesta on kuitenkin täyttä valtavirtaa! Kokemukseni on, että aidosti jokainen ihminen tiedostaa, ettei taloutemme ole kestävällä pohjalla. Tämä ymmärrys puskee läpi miltei jokaisesta aiheesta käymästäni kahdenkeskisestä keskustelusta, keskustelukumppanin poliittisesta kannasta tai asemasta riippumatta. Pasanen: Degrowth-ajattelun asema ympäristöliikkeessä riippuu paljon siitä, mitä degrowth-ajattelulla tarkoitetaan. Uskon että iso osa ympäristöasioihin perehtyneistä ihmisistä on törmännyt nykyisen talousjärjestelmämme ja elämäntapamme ongelmiin. Etenkin nuorten ilmastoliikkeessä näkyy myös vahvaa systeemikritiikkiä nykyistä talouskeskeistä politiikkaa kohtaan. Fokus ei ehkä ole niin vahvasti itse talouskasvun kyseenalaistamisessa, vaan siinä, että talous on valjastettava paremmin palvelemaan ympäristön kannalta kestävää politiikkaa. Monet kohtuusajattelun ja degrowthin esittämät keinot ovat vahvasti osana vihreiden politiikkaa, esimerkkeinä perustulo, vahva julkinen sektori tai päästöjen vahva verottaminen. Ajatellaan kutistuvaa degrowth-taloutta. Mistä hyvinvointivaltion ylläpitoon, julkishyödykkeisiin tai vaikkapa kulttuurin ja tieteen rahoittamiseen tarvittavat varat saadaan, kun veropohja romahtaa? Järvensivu: Kysymys on tämän keskustelun ytimessä. Peräänkuulutan politiikan palauttamista politiikkaan. Sivistys on kaiken ytimessä. Keskustellaan aidosti siitä, miten haluamme elää! Meidän on resursoitava sitä, mitä haluamme. Jos arvostamme hoivapalveluita, kulttuuria tai vaikkapa vihreitä innovaatioita, meidän on motivoitava ihmisiä suuntautumaan näiden pariin. Ja motivoitava pois fossiilitaloudesta. Markkinataloudessamme – mitä en muuten vastusta – motivointi tapahtuu pitkälti rahalla. Maksetaan siis ihmisille toivotusta käyttäytymisestä ja verotetaan sitä, mitä ei haluta. Ihmisten käytettävissä olevan rahamäärän rajoittaminen ei ajattelussani takaa rahojen automaattista suuntautumista hyvään. Raha ei vastoin yleistä luuloa ole niukkaa. Keskuspankit luovat rahaa tyhjästä ja pumppaavat sitä parhaillaankin talouteen maailman suurimmissa talouksissa. Niukkuutta on vain mekanismeista, joilla ihmisten motivaatio kohdistetaan yhdessä sovittuihin, hyväksi nähtyihin kohteisiin. Entä valtion velkaantuminen, inflaatio, työttömyys? Järvensivu: Elämme keskinäisriippuvaisessa maailmassa, jossa aina löytyy vaihtoehtoisia toimintatapoja ja myös yllättäviä kehityskulkuja. Velkaantuminen, inflaatio ja työttömyys ovat kompleksisia ilmiöitä, joita ei pidä tarkastella yksisilmäisesti. Esimerkiksi, tarvitseeko keskuspankki lopulta velkansa takaisin? Kuten totesin, raha ei sinällään ole niukkaa. Ensin on mietittävä, mitä haluamme, sitten vasta rahaa. Politiikka on typistynyt rahan niukkuudesta riitelemiseksi. Systeemissämme verotulot on päätetty ottaa työnteosta, tuotannosta ja kulutuksesta, mutta toisinkin voisi olla. Tynkkynen: Jos taloutemme on hiilineutraali, silloin myös kasvu voi olla hiilineutraalia. Esimerkiksi jos energian kulutus kasvaa, se voidaan tuottaa päästöttömästi tuulivoimalla. Tuulivoimaloiden rakentamisessa taas voidaan käyttää hiilineutraalia terästä ja betonia. Tähän on luonnollisesti vielä matkaa. Yleisesti näen, että talouskasvun tärkein tehtävä on hyvinvoinnin turvaaminen. Se mahdollistaa myös kestävyyssiirtymässä välttämättömien investointien rahoittamista. Meillä on lukuisia esimerkkejä siitä, miten talouslasku on johtanut isoihin sosiaalisiin vahinkoihin. On vaikea nähdä, miten nykyisessä järjestelmässä voisi turvata hyvinvointivaltion rahoituspohjan ja työllisyyttä ilman talouskasvua. Käytännössä kestävyyskriisiä ei vielä missään maassa ole kohdeltu kriisinä, johon olisi vastattu kriisin edellyttämällä tavalla. Koska juuri kukaan ei ole vielä tosissaan yrittänyt kytkeä taloutta irti ympäristökuormituksesta, ei empirian perusteella voida vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, voisiko se tulevaisuudessa olla mahdollista. Pasanen: Uskon, että on täysin mahdollista uudistaa talous- ja rahajärjestelmän reunaehtoja niin, että esimerkiksi mittavat investoinnit ilmastokestävään tulevaisuuteen onnistuvat. En usko, että muutos tulee lähtemään siitä päästä, että puhumme talousjärjestelmän uudistamisesta, vaan ennemminkin asettamalla ympäristön ja ihmisten hyvinvointi tärkeimmäksi päämääräksi. En kuitenkaan usko, että degrowth tai kohtuutalous on se ensimmäinen askel, sillä siinä huomio kohdistuu liikaa talouteen, joka kuitenkin on vain keino saavuttaa niitä tärkeimpiä asioita, eli hyvinvointia ja ekologista tasapainoa. Millaista potentiaalia näette kohtuutalouden paikallisissa sovelluksissa? Kuvitellaan vaikkapa tulevaisuuden kohtuutalousyhteisö tai -kaupunki? Pasanen: Degrowth-ajattelu keskittyy tosiaan paljon pienimuotoisen yhteisöllisen toiminnan mahdollisuuksiin muuttaa ihmisten elämäntapaa. Oma ihmiskuvani on enemmän sen suuntainen, että suurin osa ihmisistä ei ikävä kyllä tule olemaan niin kiinnostuneita planetaarisista reunaehdoista, että pienimuotoinen kohtuutalous voisi merkittävästi skaalautua. Uskon enemmän siihen, että yhteiskunnan kaikista toiminnoista ja järjestelmistä on tehtävä niin kestäviä ja ympäristöystävällisiä, että kaikkien on helppoa elää kestävää elämää. Järvensivu: Minäkään en näe, että globaalille talousjärjestelmälle ja kaupungistumiselle on helppoja vaihtoehtoja näköpiirissä. Aika näyttää, minkälaisia vaihtoehtoisia toimintatapoja viriää ja jää eloon, kun ekokatastrofit yleistyvät. Pasanen: Toki kaupunki pystyy edistämään kohtuukulutusta omalla toiminnallaan ja luoda mahdollisuuksia kierto- ja jakamistaloudelle! Esimerkiksi Helsinki voi vaikuttaa merkittävästi asumisesta ja liikkumisesta syntyviin päästöihin, jotka muodostavat melkein puolet keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä. Tekemällä kaukolämmöntuotannosta vähäpäästöistä, tekemällä energiaremontteja ja huolehtimalla uusien asuntojen energiankulutuksen minimoinnista vaikutetaan merkittävästi asumisen päästöihin. Liikenteen päästöihin vaikutetaan siirtämällä liikennejärjestelmien painopiste autoilusta joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn. Uskotko todistavasi laajamittaista kohtuutaloutta elinaikanasi? Järvensivu: Olen aktiivisesti toiveikas. En jaksa uskoa, että muutos kohtuuteen tapahtuisi ensisijaisesti vapaaehtoisen äänestämisen kautta. Uskon, että ihmiskunta törmää voimakkaasti planeetan kestokyvyn rajoihin. Sitten selviää, tehdäänkö muutos demokraattisesti vai jotenkin toisin. Itse pyrin tukemaan ennakoivia ja kohtuullista tulevaisuutta rakentavia yhteisöllisiä polkuja. Pasanen: Tiedän jo, ettemme pysty kokonaan ratkaisemaan ilmastokriisiä. Se on jo täällä. Uskon kuitenkin, että nyt seuraavien vuosien aikana tulee tapahtumaan paljon. Ilmastokriisi on noussut todella keskeiseksi yhteiskunnalliseksi asiaksi niin päätöksenteossa kuin yksityisellä sektorilla ja tavallisten ihmisten elämässä. Eri tahot ja toimijat kirittävät toisiaan ja se heijastuu aina kansainväliseen politiikkaan asti.   Lisätietoa ja degrowth-kirjallisuutta:
Bios-tutkimusyksikkö, 2021, Miksi puhe irtikytkennästä on hankalaa? https://bios.fi/puhe-irtikytkennasta/ Bios-tutkimusyksikkö, 2018, Maailman aineksen käyttö kasvaa kasvamistaan - Minne ja kenelle luonnonvarat virtaavat. https://bios.fi/maailman-aineksen-kaytto-kasvaa-kasvamistaan-minne-ja-kenelle-luonnonvarat-virtaavat/ Heidi Pirtonen ja Satu Hautakangas, Tilastokeskus 2021, Miten kolme viheliäistä ongelmaa ratkaistaan? – Kytkösten ymmärtämiseen tarvitaan mittareita https://www2.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2021/miten-kolme-viheliaista-ongelmaa-ratkaistaan-kytkosten-ymmartamiseen-tarvitaan-mittareita/ Eveliina Heikkala, Tilastokeskus 2020, Kuluttajanäkökulmaa kaivataan – henkilökohtaisen päästökaupan kokeiluista positiivisia kokemuksia. https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/kuluttajanakokulmaa-kaivataan-henkilokohtaisen-paastokaupan-kokeiluista-positiivisia-kokemuksia/ Julia Steinberger, 2020, Pandenomics: a story of life versus growth. https://www.opendemocracy.net/en/oureconomy/pandenomics-story-life-versus-growth/ Oxfam, 2020, Confronting carbon inequality in the European Union. https://oi-files-d8-prod.s3.eu-west-2.amazonaws.com/s3fs-public/2020-12/Confronting%20Carbon%20Inequality%20in%20the%20EU_0.pdf Kohtuuliike www.kohtuusliike.fi Kirjat: Jason Hickel, 2020, Less is More. Christiana Figueres & Tom Rivett-Carnac, 2021, The Future We Choose : The Stubborn Optimist's Guide to the Climate Crisis.  Ihmiskuntamme on risteyksessä, jossa pitäisi valita uusi tie. Väärä valinta saattaa olla sivilisaatiollemme tuhoisa. Tien valinnassa yksi merkittävä kysymys on, mitä tavoittelemme. Nykyinen tie on paalutettu kapitalististen uskomusten varaan. Yksi tällainen uskomus on se, että yksilön ja maiden vaurauden tavoittelu hyödyttää kaikkia. Valitettavasti kyseinen oletus on osoittautunut vääräksi. Oxfamin keräämistä tiedoista selviää, että rikkain prosentti omistaa kaksi kertaa enemmän kuin 6,9 miljardia ihmistä ja lähes puolet maailman väestöstä joutuu tulemaan toimeen vähemmällä kuin 5,5 dollarilla päivässä. Oxfamin tekemistä selvityksissä on myös osoitettu, että rikkain 10 prosenttia vastaa noin puolesta historiallisista kasvihuonekaasupäästöistä. Varallisuudesta ei siis ole pulaa! Ongelmana onkin että vauraus ohjautuu rikkaiden kulutukseen eikä ekologiseen ja sosiaaliseen siirtymään. Edellä mainittujen seikkojen valossa on täysin validia sanoa, että nykyinen polku ei ole ollut sosiaalisesti eikä ekologisesti kestävä. Nykyinen polku on koronan myötä osoittautunut herkästi haavoittuvaksi. Vallitseva koronakriisi on horjuttanut nykyisen sivilisaation rakenteita kuten terveydenhuoltojärjestelmää, joka on useissa maissa ollut romahtamisen partaalla. Maailman pankin keräämien tietojen mukaan yli 100 miljoonaa ihmistä putoaa koronan myötä takaisin äärimmäiseen köyhyyteen. Hallitsemattoman ilmastonmuutoksen aiheuttamien globaalien kriisien voi kuvitella olevan moninkertaisia koronakriisiin verrattuna. Ei ole siis mitenkään liioiteltua sanoa, että nykyisellä polulla sivilisaation romahtaminen on hyvin todennäköinen skenaario. Siksi on valittava toisenlainen suunta. Luontokato asettaa vauraudentavoittelulle ekologiset rajat Vaurauden tavoittelu on törmännyt ekologisiin rajoihin. Toisaalta este ei ole uusi vaan siitä on tiedetty -70-luvulta lähtien, mutta vasta viime vuosina se on alkanut saada ansaitsemaansa huomiota. Viime vuosina on myös saatu paremmin tietoa erilaisten ongelmien riippuvuussuhteista. Ympäristökriisissä luontokato eli luonnon monimuotoisuuden vähentyminen on viime vuosina tullut esille enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vaurauden tavoittelulle luontokato on oikeastaan ilmastonmuutostakin suurempi haaste. Vaurauden tavoittelun nimeen vannovat uskovat ongelman ratkeavan teknisillä ja rakenteellisilla uudistuksilla, jossa teknologian ja kulutusrakenteellisten muutosten avulla saadaan päästöt nollattua. Tuo yhtälö saattaa toimia kansallisesti tarkasteltuna, mutta elämme globaalissa ympäristössä. Ekologinen siirtymä vaatii hyvin paljon luonnonvaroja. Nimittäin myös uusiutuvaan energiaan siirtyminen vaatii luonnonvaroja, jotka lisäävät luontokatoa. Uusiutuvaan energiaan siirtyminen tulee koko ajan haastavammaksi, koska kulutuksen kasvun myötä energiantarve kasvaa jatkuvasti. Toisaalta luonnonvarojen kulutus on jo nyt hyvin korkea. Syken vuoden 2019 Envimat-tutkimuksen mukaan luonnonvarojen kulutus on Suomessa 52 tonnia henkilöä kohden, kun kestävä taso on noin 8 tonnia. Suomessa vuonna 2015 kulutetuista luonnonvaroista 62 prosenttia tuli ulkomailta. Siitä, miten ekologinen siirtymä tulee vaikuttamaan luonnonvarojen kulutukseen Suomessa ja globaalisti ei ole vielä tutkimustietoa, koska Suomen ja muiden maiden päästövähennyspolkujen suunnitelmat ovat vielä pahasti kesken. Kuitenkin loogisesti päättelemällä pystyy jo ymmärtämään, että siirtymä tulee entistä haastavammaksi, jos samanaikaisesti kulutus koko ajan kasvaa. Köyhien maiden ekologinen siirtymä on myös rikkaiden maiden ongelma Lisähaasteena tähän yhtälöön tulee köyhien maiden kehitys, joka pitäisi myös toteuttaa ekologisesti kestävästi. Kestävästi tuotettuja luonnonvaroja ei riitä kaikille, joten kehitysvaihtoehdot ovat seuraavat: köyhät maat jätetään kehityksestä jälkeen tai rikkaat maat vähentävät omaa kulutustaan, niin että ekologinen siirtymä voidaan toteuttaa globaalissa mittakaavassa kestävästi. Köyhien maiden kansalaisilla on varmasti halu päästä samanlaisen koulutuksen, sosiaaliturvan ja terveydenhuollon piiriin kuin Suomessa. Myös Suomenkin allekirjoittamassa Agenda 2030 -sitoumuksessa on “leave no one behind” -kirjaus, joka on lupaus, ettei ketään jätetä kehityksestä jälkeen. Näin ollen köyhien maiden kehityksestä jälkeen jättäminen ei siis ole vaihtoehto. Vaikka rikkaat maat päättäisivätkin luistaa “leave no one behind” -periaatteesta, niin sen seuraukset saattaisivat olla ympäristön kannalta katastrofaaliset. Tällöin köyhät maat olisivat pakotettuja valitsemaan kehityspolukseen ekologisesti kestämättömän polun, joka taas tietäisi ympäristökriisin räjähtämistä käsiin. Suomi voisi toimia ekologisen ja sosiaalisen siirtymän edelläkävijänä Yksikään valtio ei tällä hetkellä ole onnistunut saavuttamaan sosiaalista ja ekologista kestävyyttä. Jaottelu rikkaisiin ja köyhiin maihin on tosin myös hieman hankala, koska esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa on myös paljon erittäin varakkaita ihmisiä. Kehittyvissä maissa vauraus on myös hyvin keskittynyttä. Suomen kaltaisella hyvinvointivaltiolla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet toimia ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän valtion edelläkävijänä. Suomessa on tulonsiirroilla ja tiukalla verotuksella onnistuttu vähentämään eriarvoisuutta ja kehittämään julkisia palveluita. Tässä Suomellakin on kuitenkin paljon parannettavaa. Suomen hyvinvointi on kuitenkin suurelta osalta tullut köyhien maiden halpojen resurssien ansiosta, joten Suomella on myös historiallinen vastuu köyhien maiden auttamisessa. Sosiaalisen kestävyyden saavuttaminen kuitenkin vaatisi sekä hyväosaisten kulutuksen kohtuullistamista että tulonsiirtoja maan sisällä ja maiden välillä. Kulutuksen kohtuullistamisen kautta Suomi olisi vähemmän tuontiriiippuvainen, mikä vähentäisi Suomen ekologista jalanjälkeä, parantaisi Suomen neuvotteluasemaa kansainvälisillä kentillä sekä kasvattaisi Suomen kriisiresililienssiä. Köyhiä maita ei voi kuitenkaan jättää oman ekologisen ja sosiaalisen siirtymän kanssa yksin, minkä vuoksi Suomen tulisi luoda aidosti oikeudenmukaisia kumppanuuksia köyhien maiden kanssa. Jos edellä mainittuihin ehdotuksiin ei haluta suostua, niin Suomen ekologiset ponnistelut saattavat johtaa tilanteeseen, jossa ne ovat globaalisti tarkasteluna vain silmänkääntötemppu, jossa ongelmat on ulkoistettu muihin maihin. Suomessa tuleekin alkaa kehittää ja ottaa käyttöön kohtuullistamiseen nojaavia ratkaisumalleja, joissa on huomioitu ongelmien keskinäisriippuvaisuudet, ekologiset rajat sekä globaali näkökulma. Edellä mainitut kriteerit täyttäviä ratkaisumalleja kehittäviä taloussuuntauksia ovat muun muassa feministinen talous, donitsitalous sekä degrowth. Tähän haasteen pyrimme omalta osaltamme vastaamaan Kohtuutta Coppiin -kampanjassa. Tulevissa blogikirjoituksissa käsittelemme tarkemmin, millaisia uudistuksia Suomessa tulisi ottaa käyttöön ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän Suomen rakentamiseksi. Kirjoittaja: Timo Kuusiola Kohtuutta Coppiin -kampanja ei onnistu ilman tukea. Ilmastotyötä tehdään usein vapaaehtoisvoimin ja pienin resurssein, koska rahoituksen saanti tärkeille asioille on äärimmäisen hankalaa. Jos haluat tukea globaalisti tärkeän tutkimuksen popularisointia, niin pienikin avustus kampanjaan on äärimmäisen tärkeä. Kiitos!
Polttamattomiin energiaratkaisuihin siirtyminen voisi pelastaa kuntien talouden ja Suomen luonnon6/7/2021  Energiapolitiikan johdonmukaisuuden puute saattaa tulla kalliiksi luonnolle sekä kuntien taloudelle, jos EU:n, valtion ja kuntatason energiapoliittisia näkökantoja ei saada harmonisoitua. Energiapolitiikkaa on värittänyt pidemmän aikaa etujärjestöjen voimakas lobbaus. Lobbaus on ilmeisen onnistunutta, koska Suomessa on tuettu turpeen ja puuperäisten energialähteiden käyttöönottoa ja käyttöä voimakkaasti jo vuosia. Energiayhtiöt ovat olleet pitkään kuntien talouden tärkeimpiä taloudellisia lypsylehmiä, joten päätökset on tehty usein taloudelliset intressit edellä. Valitettavasti tämä tulee olemaan kallis virheliike, koska uusimmat tutkimustulokset ovat selkeästi osoittaneet erityisesti turpeen olevan päästöjen kannalta jopa fossiilisia huonompi vaihtoehto. Myös puupohjaisten energialähteiden päästöt saattavat yltää jopa kivihiilen tasolle. Tästäkin huolimatta Suomi edelleen lobbaa EU:ssa puupohjaisten energialähteiden kestävyyskriteerien heikennysten puolesta. Lisäksi tukijärjestelmässä tuetaan edelleen turpeen ja puupohjaisten energialähteiden käyttöä. Kestävästi tuotettuja puupohjaisia polttoaineita ei pystytä mitenkään tuottamaan riittävästi varsinkin, jos asiaa tarkastellaan globaalisti. Suomi ei pysty edes nykyisellään tuottamaan puuenergiaansa omavaraisesti, joten se tuo puupolttoaineita pääasiassa Venäjältä. Muun muassa Venäjällä, Kiinassa ja Itä-Euroopassa on ihan samanlaiset haasteet lämmityksen vihertämisessä kuin meillä, joten on täysin valheellista kuvitella kestäviä puupolttoaineita riittävän kaikille. Näin ollen Suomeen tuotu puu aiheuttaa luontokatoa ja pienentää hiilinieluja Venäjällä, vaikka Suomen laskennallisia päästöjä Venäjältä tuoduilla puupolttaineilla saadaankin vähennettyä. Suomen kunnissa tulisikin panostaa polttamattomiin energiaratkaisuihin, joille löytyisi oikeasti markkinoita myös Suomen ulkopuolelta. Monessa kunnassa tähän on onneksi tähän jo herätty. Helsingin kaupungin järjestämässä Helsinki Energy Challenge-kilpailussa ideoitiin päästöttömiä energiaratkaisuja, joista voittajaratkaisuissa hyödynnetään polttamattomia energiaratkaisuja, joiden avulla pystytään vähentämään fossiilisten polttoaineiden ja puuenergiantarvetta merkittävästi. Ratkaisuissa oli yhdistetty energiantuotannon, -varastoinnin sekä energiatehokkuuden parantamisen ratkaisuja. Kilpailun ratkaisut voisivat toimia esimerkkiratkaisuina myös muille kunnille. Useita kilpailuissa esitettyjä ratkaisuja on jo käytössä monissa kaupungeissa, joten kyse on enemmänkin olemassa olevien tekniikoiden yhdistämisestä toimivaksi kokonaisratkaisuksi. Keskeinen rooli muutoksessa on kuntien energiayhtiöllä, joiden tulisi rohkeasti muuttaa toimintapojaan ja luoda yhteistyötä polttamattomiin energiaratkaisuihin keskittyneiden yritysten kanssa. Kirjoittanut: Timo Kuusiola Juttu julkaistu alkuperäisesti 6.6.2021 Savon Sanomissa: https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/4172296 Sekä Lapin Kansassa 14.6.2021 https://www.lapinkansa.fi/polttamattomiin-energiaratkaisuihin/3685165  Perinteisesti puolueiden talouspoliittiset linjaukset ovat menneet niin, että punavihreät kannattavat elvytystä ja oikeisto talouskuria. Korona on tosin sekoittanut pakan, ja nyt oikeistokin on alkanut vaatimaan elvyttävää talouspolitiikkaa. Ympäristön kannalta elvytyksellinen talouspolitiikka ei välttämättä ole niin hyvä vaihtoehto kuin usein ajatellaan. Haasteena on ympäristökriisin monimutkaisuus. Ongelmaa tarkastellaan yleensä vain yhden indikaattorin eli Suomen rajojen sisällä aiheutuneiden kasvihuonekaasupäästöjen osalta. Ympäristökriisissä on kuitenkin kyse globaalista ongelmasta ja sekä useiden eri ympäristövaikutusten aiheuttamasta luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä. Näiden seikkojen vuoksi talouspolitiikan arviointikriiteereihin pitäisi lisätä alueellisten kasvihuonekaasupäästöjen rinnalle luonnonvarojen kulutus, ulkoistetut ympäristövaikutukset sekä maankäytön muutosten vaikutukset hiilinieluihin. Nämä neljä indikaattoria tulisi olla mukana kaikissa talouspoliittisissa päätöksissä. Keskeistä elvytyksessä on, mihin rahat käytetään. Kaikkia elvytystoimia tulee katsoa näiden neljän ekologisen kestävyyskriteerin kautta. Koronakriiisi on iskenyt ennennäkemättömällä tavalla elinkeinoelämään ja sitä kautta vähentänyt lukuisia työpaikkoja. Elinkeinoelämältä tulee valtavaa painetta suunnata elvytystä nykyisten työpaikkojen pelastamiseen. Vaatimalla yrityksiltä investointeja vihreään teknologiaan ja uusien elinkeinomallien kehittämiseen estetään elvytysrahojen päätyminen vain väliaikaiseksi tekohengitykseksi. Haasteena on elvytyksen aiheuttamien ulkoistettujen vaikutusten arviointi. Julkisissa tuissa ja hankinnoissa tulisi olla tarkat kriteerit, mihin elvytysrahoja käytetään. Löysä raha luo helposti kiusauksen tuhlailuun, joka taas on ympäristön kannalta haitallista. Useimmat vihreät investoinnitkin kuluttavat luonnonvaroja, minkä vuoksi kaikille investoinneille pitää tehdä vaikutusarvioinnit. Koronan vaikutuksista kansalaisten tuloihin ja varallisuuteen on nähtävissä viitteitä siitä, että rikkaimmat ovat selviämässä tästäkin kriisistä voittajina. Tämä tulee toistumaan tulevissakin kriiseissä, jos verotusta ei korjata oikeudenmukaisemmaksi. Tulo- ja varallisuuserojen tasaaminen on myös tehokas ympäristönsuojelukeino. Suomen ympäristökeskuksen vuoden 2019 Envimat-tutkimuksessa on osoitettu, kuinka rikkaimmassa tulodesiilissä päästöt ovat yli kaksinkertaiset pienituloisimpaan tulodesiiliin verrattuna. Samaisessa tutkimuksessa on myös selkeästi osoitettu, kuinka teknologisten ja rakenteellisten muutosten avulla on lähes mahdotonta saada päästöjä vähenemään tarvittavassa tahdissa, jos kulutusmenot kasvavat yhtä paljon kuin vuosina 2000-2016. Näiden seikkojen valossa paras talouspoliittinen malli olisikin punavihreä talouskuripolitiikka, jossa samanaikaisesti vähennetään rikkaimpien käytettävissä olevaa varallisuutta ja tuetaan vihreitä teknologioita ja rakennemuutosta. Julkisissa hankinnoissa elvytysrahat suunnataan vihreiden hankintojen lisäksi enimmäkseen sosiaalisen ja kulttuurillisen kestävyyden parantamiseen, jotka ovat yleensä päästövaikutuksiltaan neutraaleja. Kirjoittaja Timo Kuusiola  Koronavirus on saanut monet merkittävät poliittiset päättäjät ympäri maailmaa laittamaan ihmisten terveyden ykkössijalle samalla kun rahaomaisuuksien kasvattaminen on jäänyt kakkoseksi. Kun rahajärjestelmää arvioidaan nyt uudessa valossa, kannattaa käydä vilkasta keskustelua myös ihmisten työn, toimeentulon ja kulutuksen kestävistä parannuksista, kirjoittaa Kati Peltola.
Suomi on vuodesta toiseen ykkössijoilla, kun mitataan miten valtiot onnistuvat huolehtimaan asukkaistaan. Lakisääteiset eläkkeet ja muu sosiaaliturva ovat syntyneet Suomessakin pitkällisissä poliittisissa taisteluissa ja neuvotteluissa. Tulos on repaleinen ja vaikeasti ymmärrettävä sosiaaliturvan tarvitsijoille, mutta myös sen toteuttajille ja päättäjille. Nykyisen hallituksen ohjelmassa on yksinkertaistaa ja uudistaa eri perustein myönnettävää sosiaaliturvaa. Vain vanhuuseläkkeet on jätetty kahdeksan seuraavan vuoden komiteatyön ulkopuolelle. Muutos koskee perusturvaa, ansioturvaa, toimeentulotukea ja niiden välistä yhteyttä ja rahoitusta, mutta myös julkisten palveluiden nykyistä parempaa yhteensovittamista etuuksiin. Työssä pitää ottaa huomioon ihmisten elämäntilanteiden moninaisuus ja niiden muutokset sekä siirtymät etuudelta toiselle. Sosiaaliturva syntyy kestävästä tuotannosta ja sen reilusta jakamisesta Sosiaaliturvasta puhutaan aivan liian paljon rahana tai kustannuksena. Parempi lähtökohta olisi aloittaa kysymällä, millaista tuotantoa ja kulutusta ihmiset tarvitsevat. Samoin siitä, miten ihmiset pystyisivät sopeutumaan toistensa ja maapallon muiden elämän muotojen kanssa. Nyt hyvin toimeentulevat suomalaiset kuluttavat aivan liikaa luonnonvaroja ja käyttävät hyväkseen myös paljon itseään kurjemmissa oloissa työtä tekevien halpatuotantoa. Monet uskovat olevansa hyväntekijöitä, kun he ostavat köyhien tekemää tavaraa ja palveluja, vaikka näillä ei itsellään ole sosiaaliturvaa ja vaikka työ turmelee tekijöidensä lisäksi myös paikallista luontoa. Yleisradion dokumentti Verta, hikeä ja T-paitoja näyttää meille muillekin tarkasti, miten neljä suomalaista avaavat silmiään Myanmarin halpatuotannon todellisuudessa. Siinä maailmassa ei tunneta sosiaaliturvaa, työoikeuksia eikä ympäristönsuojelua. Virustartuntojen hillitsemiseksi suljetut työpaikat näyttävät, miten heikosti perussosiaaliturva toimii nykyisissä hyvinvointivaltioissakin. Perusturvan heikkous Virustartuntojen hillitsemiseksi suljetut työpaikat näyttävät samalla, miten heikosti perussosiaaliturva toimii nykyisissä hyvinvointivaltioissakin. Niinpä markkinatalouden ylivoimaisuuteen uskovatkin vaativat valtioilta ja niiden keskuspankeilta nyt tilapäistä sosiaalista vastuuta. Koronavirus onnistui siis tartuttamaan rikkaissa maissa äkillisesti myös rahamarkkinat. Pandemia vähentää varsinkin palvelutuotantoa ja vaikuttaa muihinkin tuotanto- ja kulutusketjuihin. Suomalaisessa sosiaaliturvassa on sen sekavuuden lisäksi kaksi muuta perusongelmaa. Lakisääteinen turva rahoitetaan enimmäkseen työvoiman hintaan kohdistuvilla sosiaalivakuutusmaksuilla. Siksi suomalaiselta työvoimalta vaaditaan paljon suurempaa rahallista tuottavuutta kuin myanmarilaiselta. Koneista ja raaka-aineista tai ulkomailta ostetusta tuotannosta ei peritä sosiaalivakuutusmaksuja. Siksi nykyinen rahoitusmalli kannustaa työnantajia etsimään tuotantotapoja, joilla he voivat korvata kotimaista työvoimaa näillä muilla tuotannontekijöillä. Se taas pitää yllä työttömyyttä. Kolmas perusongelma on ansioturva, joka on isompi niille, joilla on ennestään suuremmat tulot ja niiden mukana tavallisesti myös enemmän omaisuutta. Hyvätuloiset ostavat itselleen ja perheilleen lisäksi yksityisvakuutuksia ja sijoittavat rahojaan muuhun omaisuuteen. Suomen lakisääteisiin työeläkkeisiin oli kerätty jo yli 200 miljardin euron pääoma, jotta ripeästi lisääntyvä työeläkeläisten joukko saisi tulevina vuosikymmeninä ansioeläkkeensä. Emme kuitenkaan voi tietää, miten tämä rahamarkkinoille sijoitettu potti selviytyy koronaviruksesta ja tulevista pääomamarkkinoiden myrskyistä. Siitäkään ei ole mitään varmuutta, mitä työ- ja tuotantomarkkinoilla tapahtuu Suomessa ja maailmassa. Sen tiedämme, että ylikansallisilla pääomamarkkinoilla seikkaileva yksityinen raha ei palvele niitä ihmisiä, joilta nyt puuttuu kohtuullinen perusturva ja riittävät henkilökohtaiset palvelut. Siksi Suomen koko sosiaalivakuutus pitää uudistaa. Uusi sosiaalivakuutus Meillä Suomessa olisi suhteellisen helppoa säätää yksi sosiaalivakuutuslaki, joka takaisi vaikkapa 600 euron perustulon joka kuukausi kaikille vakinaisille asukkaille. Koronavirustaudin aiheuttama ansiotulojen romahdus kannusti jo Espanjan pääministeriä ehdottamaan perustuloa lääkkeeksi. Jopa USA:n tuuliviiripresidenttikin heitti ilmaan ajatuksen tilapäisestä perustulosta. Yhdysvaltain keskuspankilla olisikin siihen jo jonkinlaisia rakenteellisia valmiuksia. Euroopan Unionin keskuspankki tarvitsee paljon perusteellisemman korjauksen, joka vakauttaisi kaikkien jäsenmaiden taloutta ja lisäisi köyhien ihmisten edellytyksiä huolehtia itsestään ja läheisistään. Meillä Suomessa olisi suhteellisen helppoa säätää yksi sosiaalivakuutuslaki, joka takaisi vaikkapa 600 euron perustulon joka kuukausi kaikille vakinaisille asukkaille. Nykyisiä kirjavia syyperusteisia tukia voidaan ilman perustuloakin yhtenäistää syyperusteiseksi perusturvaksi. Tätähän Marinin hallitus on valmistelemassa. Tilapäinen sairaus, lasten ja muun omaisen hoito, opiskelu ja työttömyys olisivat syitä tilapäisen lisäosan saamiseen. Näiden lisäosien perusteet voisi selkeyttää niin, että tuen myöntäminen olisi melko automaattista. Vammaisuus, työkyvyttömyys tai eläkeläisyys oikeuttaisivat pysyviin perus- ja lisäosiin. Asumistuen pitäisi olla erillinen etuus, jossa kokonaistulot ja omaisuus otettaisiin huomioon ja myös vaihto kunnalliseen voittoa tuottamattomaan vuokra-asuntoon olisi mahdollista. Monenlaista palvelua tarvitsevat ovat sosiaali- ja terveydenhuollon suuri menoerä. Perustulon ja syyperusteisten lisäosien lisäksi monille heistä voitaisiin tarjota myös henkilökohtaista budjettia. Se voisi parantaa heidän neuvotteluvoimaansa löytää ja hallita itselleen sopivia palvelumuotoja. Yksi progressiivinen tulovero Sosiaalivakuutuksen eri etuuksia pitäisi verottaa samalla henkilökohtaisten tulojen progressiivisella tuloverolla kuin ansio- ja omaisuustulojakin. Siinä ei tarvita mitään muita vähennyksiä kuin perusvähennys. Se voisi tämän hetken Suomessa olla 1000 euroa kuukaudessa. Jos Suomeen luotaisiin esimerkiksi 600 euroa/kk perustulo voisi sen lisäksi siis hankkia 400 euroa/kk ansio- ja omaisuustuloja verottomasti. Suurista tuloista perittäisiin nykyistä selvästi enemmän veroa. Ansiotyön haittavero pois Suomen lakisääteiset eläkkeet ja muu sosiaalivakuutus rahoitetaan nyt pääosin ihmisten palkkoihin ja yrittäjätuloon kohdistuvilla vakuutusmaksuilla. Se nostaa ihmistyön hintaa, ja muut tuotannontekijät näyttävät vastaavasti halvemmilta. Tämä vääristymä olisi helppo oikaista rahoittamalla lakisääteinen sosiaaliturva pääasiassa kaiken myydyn tuotannon arvonlisäverolla. Sen nimeksi sopisi sosiaalivakuutusvero. Suomalaiset pitävät yleisesti arvonlisäveroa huonona veromuotona. Harvat kuitenkaan tietävät, että eläke- ja sosiaalivakuutusmaksutkin ovat luonteeltaan arvonlisävero, joka rasittaa pääosin vain ansiotyön hintaa. Ansiotyöhön kohdistuva verorasitus vähenisi tuntuvasti, jos sosiaalivakuutusvero ulottuisi kaikkeen ostetun tuotannon eikä pelkästään työn hintaan. Ihmisen työ on uusiutuva luonnonvara Suomessa kuten monissa muissakin maissa ja kansainvälisissä yhteisöissä on huomattu, että raaka-aineita ja tavaraa aivan liikaa muokkaavat ja kuluttavat ihmiset ja yhteisöt turmelevat sekä meidän että maapallon muun elämän edellytyksiä. Koronavirus on vähän yllättäen saanut monet merkittävät poliittiset päättäjät ympäri maailmaa määrittelemään rahaomaisuuksien kasvattamisen ja varjelun toissijaiseksi ihmisten terveyden rinnalla. Rahajärjestelmän uudelleen arvioinnit saavat julkisuutta. Nyt kannattaa käydä myös vilkasta keskustelua ihmisten työn, toimeentulon ja kulutuksen kestävistä parannuksista. Jutun kirjoittaja Kati Peltola on toiminut Helsingin kaupunginvaltuutettuna yhteensä 22 vuotta ja kansanedustajana yli 6 vuotta. Kirjassaan Kohtuus kaikessa - Kestävän talouden Suomi Peltola esittää, että Suomi on aika hieno maa – kunhan rakennamme sitä yhdessä kohtuuden politiikalla.  Suomen uudessa hallitusohjelmassa on historiallisella tavalla huomioitu kestävän kehityksen tavoitteet. Hallitusohjelma ei kuitenkaan kyseenalaista nykyistä vallitsevaa talouskasvusta riippuvaista yhteiskuntamallia. Hallitusohjelman ilmastotavoitteet ovat todella kunnianhimoisia, mutta keinot niiden toteutumiseksi ovat melko epämääräisiä ja latteita.
Elintasomme ei ole vain itsemme ja perheemme elättämistä varten, vaan tavoitteena on täyttää nykyisen yhteiskuntamallimme mukaiset elintaso-odotukset. Ehdotetuista toimenpiteistä puuttuu rohkeus uudenlaiseen ajatteluun. Halutaan pitää kynsin ja hampain kiinni vanhasta yhteiskuntamallista, vaikka se on koitumassa ihmis- ja eliökunnan turmioksi. Monelle saattaa tässä kohtaa herätä kysymys, mikä tarkalleen ottaen on se yhteiskuntamalli, mistä ei haluta luopua. Nykyisen yhteiskuntamallin toimintalogiikan havainnollistan vastaamalla muutamiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Miksi ihmiset käyvät töissä? Ihmiset käyvät töissä, jotta he saisivat siitä toimentuloa, jolla elättää itsensä ja perheensä. Nykyisessä yhteiskuntatarinassamme nykyisenkaltainen palkkatyö on sidottu hyvinvointivaltion rahoittamiseen eli esimerkiksi terveydenhuollon palveluiden rahoittamiseen. Totuus tarinasta ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Joka viides työelämässä oleva nuori aikuinen käyttää reseptilääkkeitä jaksaakseen työelämässä tai parantaakseen työsuoritustaan. Ihmiset käyvät töissä, jotta he saisivat rahaa kuluttamiseen. Elintasomme ei ole vain itsemme ja perheemme elättämistä varten, vaan tavoitteena on täyttää nykyisen yhteiskuntamallimme mukaiset elintaso-odotukset. Yhteiskuntamallimme kannustaa ihmisiä kuluttamaan, koska kuluttamisesta syntyvien varojen ajatellaan synnyttävän uutta työtä, joka taas synnyttää lisää verotuloja valtiolle. Työnteko ei kuitenkaan ole lisännyt hyvinvointia vaan useiden kohdalla se on lisännyt pahoinvointia. Tästä kertoo esimerkiksi vuonna 2017 EHYT ry:n Taloustutkimuksella teettämä tutkimus, jonka mukaan noin joka viides työelämässä oleva nuori aikuinen käyttää reseptilääkkeitä jaksaakseen työelämässä tai parantaakseen työsuoritustaan. Miten ilmastonmuutos pyritään ratkaisemaan nykyisessä yhteiskuntamallissa? Nykyisten ilmastotoimien tavoitteena on saada talouskasvu irtikytkettyä resurssien ja päästöjen kasvusta. Globaalin tason ratkaisuja irtikytkennän aikaansaamiseksi ovat teknologinen kehittyminen sekä erilaiset kiertotalousmenetelmät, joiden myötä koko maailman materian ja energian resurssit yritetään saada kattamaan kaikkien nykyisten ja tulevien ihmisten tarpeet. Kukaan ei osaa sanoa, miten edes teoriassa irtikytkentä voitaisiin toteuttaa globaalisti ilman länsimaiden taloudellisen elintason alentumista ja samalla turvata globaalin etelän ihmisille riittävä toimeentulo. Näiden lisäksi keinoina ovat erilaiset hiilensidonnan keinot, mutta ne eivät tuo ratkaisua luonnonvarojen kestämättömään hyödyntämiseen ja siitä seuraavaan luonnon monimuotoisuuden tuhoutumiseen. Eikö ehtymättömien resurssien tavoittelu kuulosta aika utopistiselta tavoitteelta? Utopioita tarvitaan, mutta irtikytkentään ja markkinatalouteen perustuva utopia on oikeastaan jo nyt osoittautunut toimimattomaksi, koska sitä on jo kokeiltu vuosikymmeniä ja tuloksena on vain kasvava eriarvoisuus sekä aina vain pahentuva ilmastokriisi. Viime vuosisadan alusta globaali luonnonvarojen vuosittainen käyttö on yli kymmenkertaistunut. Kasvunopeus on vain kiihtynyt viime vuosikymmeninä, minkä seurauksena 1970-luvulta luonnonvarojen vuosittainen käyttö on liki nelinkertaistunut. Kasvihuonekaasut ovat kasvaneet 63% vuodesta 1990 ja vuonna 2018 ne kasvoivat 2,8% edellisvuoteen verrattuna. Ilmastotavoitteissa on oletettu päästöjen kääntyvän laskuun viimeistään vuonna 2020, joka nykyisellä menolla näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Kukaan ei osaa sanoa, miten edes teoriassa irtikytkentä voitaisiin toteuttaa globaalisti ilman länsimaiden taloudellisen elintason alentumista ja samalla turvata globaalin etelän ihmisille riittävä toimeentulo. Ensimmäiseksi pitää löytyä rohkeutta luopua vanhasta ajattelumallista, jonka mukaan hyvinvointi on kiinni nykyisen systeemin hengissä pitämisestä. Miten ilmastokriisi tulisi sitten ehkäistä? Meidän tulisi rakentaa uudenlainen utopia ja siihen perustuva yhteiskuntamalli. Uusi yhteiskuntamalli ei perustuisi nykyisen yhteiskuntamallin määrittelemään elintasoon vaan uudenlaiseen elintasomalliin, jossa kiinnitettäisiin huomio elämisen tasoon eli aineettomaan elämän kokemukseen, ei aineelliseen elintasoon. Uudessa elämisen tasoa mittaavassa mallissa ihmisillä olisi vapaus toteuttaa itselleen merkityksellisiä asioita ja saada siitä riittävä toimeentulo. Yhteiskuntatasolla meidän tulisi laatia indikaattori, jonka avulla voitaisiin asettaa jokaiselle maalle sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä vuosittainen tavoitetaso. Indikaattorin tulisi huomioida myös globaalit riippuvuussuhteet. Tason ylittymisestä seuraisi sanktiomaksu, jolla kerrytettäisiin varoja ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen. Tahto tähän pitäisi tulla kansalaisten painostuksen kautta, koska demokratiassa poliitikot ovat vain kansan tahdon toteuttajia. Miten uudenlaista yhteiskuntamallia pitäisi ryhtyä toteuttamaan? Ensimmäiseksi pitää löytyä rohkeutta luopua vanhasta ajattelumallista, jonka mukaan hyvinvointi on kiinni nykyisen systeemin hengissä pitämisestä. Hyvinvointia ei tulisi mitata taloudellisilla tai materialistisilla mittareilla vaan aineettomilla sekä kokemuksellisilla mittareilla. Uusien mittareiden ohjaamana elintaso pystyttäisiin laskemaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle tasolle ja samalla elämisen taso kasvaisi. Yksilötasolla tärkeä keino on oppia tunnistamaan omaan käyttäytymiseensä vaikuttavat tekijät, jotta pystyy irtautumaan yhteiskunnallisesta ohjauksesta kohti todellista vapautta. Miksi juuri meidän sukupolvemme tulisi luopua nykyisestä yhteiskuntamallista? Nykyinen yhteiskuntamalli tulee koitumaan tulevien sukupolvien (pahimmassa tapauksessa jo lapsiemme ja lastenlastemme) tuhoksi ennemmin tai myöhemmin. Meillä ei ole muuta menetettävää kuin materialistinen elintasomme, eikä materialistinen elintaso voi koskaan tuoda ehdotonta onnellisuutta, sillä nykyasetelmassa onni on kiinnittynyt taloudellisen aseman ylläpitoon ja kasvattamiseen. Siksi ainoa keino kokea ehdotonta onnellisuutta on päästää irti materialistisen elämän kiinnikkeistä ja korvata ne itselleen merkityksellisillä asioilla. Tämä vaatii myös muutoksia ihmisten kyvyissä tiedostaa omaan käyttäytymiseensä vaikuttavat tekijät. Mitä ihmisten tulisi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi? Paine muutokseen pitää tulla kansalaisilta. Suurin muutostarve on työelämässämme. Meidän tulisi vaatia lisää joustoa työelämään palkankorotusten sijaan. Työelämä pitäisi irrottaa paikkaan ja aikaan sidotuista työpaikoista kohti lyhyempiä sekä vapaampia työoloja. Radikaalimpia keinoja ovat työstäkieltäytymisen keinot kuten ilmastolakko tai normaalin palkkatyön ulkopuolelle jättäytyminen. Paras keino saada aikaan muutosta on painostaa omaa ammattiyhdistysliikettä ottamaan seuraavalla neuvottelukierroksella pääfokukseksi vapaamman työelämän muutokset kuten työajan joustot, mahdollisuus työn jakamiseen sekä etätyö. Ammattiyhdistysliikkeiden vipuvartta tulisi käyttää myös johtajien palkkioiden ja osakkeenomistajien osinkojen kohtuullistamiseen kytkemällä ne työntekijöiden palkankorotuksiin tai bonuksiin. Yksilötasolla tärkeä keino on oppia tunnistamaan omaan käyttäytymiseensä vaikuttavat tekijät, jotta pystyy irtautumaan yhteiskunnallisesta ohjauksesta kohti todellista vapautta. Suurin osa ihmisistä ei edes itse tunnista omia käyttäytymistapojaan eli sitä, miksi käyttäytyy tietyssä tilanteissa tietyllä tavalla. Ihmisten tulisi vahvistaa omia tietoisuustaitojaan, jonka myötä ihmiset oppivat olemaan reagoimatta ulkopuolisiin ärsykkeisiin ja tekemään tietoisia päätöksiä. Tietoisuustaitojen avulla ihmiset oppivat nauttimaan elämän pienistä kokemuksista sen sijaan, että yrittäisivät koko ajan tavoitella yhä suurempia kokemuksia. Kirjoittanut Timo Kuusiola Kesä on hyvää aikaa kirjojen lukemiseen. Nämä kolme kirjaa tulevat muokkaamaan käsitystäsi ihmisistä ja maailmasta. 1. Yuval Noah Harari: Homo Sapiens Hararin ensimmäinen kirja on yksi parhaista historiateoksista, joissa käydään perusteellisesti läpi ihmiskunnan historian tapahtumat ja esitetään uudenlaisia tulkintoja ihmiskunnan historian käänteistä. Kirja todella herättää pohtimaan, ovatko ihmisen aikaansaannokset olleet aidosti niin hyviä kuin usein hehkutetaan ja kenen etuja ne ovat palvelleet. 2. J.R. & William McNeill: Verkottunut ihmiskunta Kirjan avulla oppii ymmärtämään ihmisverkostojen syntyhistorian sekä niiden vaikutuksen nykymaailman tapahtumiin kuten globalisaatioon. Kirjan luettuaan ymmärtää, kuinka keskinäisriippuvaisia me olemme, ja miksi paluuta vanhaan, eristäytyneeseen maailmaan ei enää ole. 3. Matthieu Ricard: Altruism - The Power of Compassion to Change Yourself and the World Kirjassa Ricard kumoaa monia vallitsevan ihmiskäsityksen väärintulkintoja, jotka ovat muokanneet ihmisten käsitystä ihmisyydestä sekä muista eliölajeista. Kirjaa varten Ricard on kerännyt valtavan kokoelman erilaisia tutkimuksia, jotka haastavat vallitsevaa ihmiskäsitystä. Kirja auttaa todella ymmärtämään itseään ja muita ihmisiä ja eliölajeja. Kirjassa on esitetty myös monia ehdotuksia myötätuntoa korostavien yhteiskuntien rakentamiseen.  EU-vaalien alla lähes kaikkien puolueiden kansalliset poliitikot ylistävät EU:n tärkeyttä Suomen tulevaisuudelle. Puheet muuttuvat usein silloin, kun pitäisi löytää syypää kipeille kansallisille päätöksille kuten budjettileikkauksille. Tällöin syyttävä sormi osoitetaan helposti EU:n suuntaan. Totta on, että EU:n vakaus- ja kasvusopimus asettaa jäsenmaiden budjeteille tiettyjä reunaehtoja esimerkiksi velkaantumisen suhteen. EU:n vakaus- ja kasvusopimus sekä sen vahvistamista ja seurantaa koskevat päätökset ovat kuitenkin kaikkien EU-maiden kansallistason päätöksillä hyväksyttyjä. Suomessa sopimuksen vuoden 2011 budjettiseurantaa koskeva päätös on Kataisen hallituksen hyväksymä. Näin ollen EU:n syyttäminen kansallistason budjettirajoista ei ole oikeutettua.
Poliitikkojen puheiden kiihottamina kansalaiset alkavat myös helposti syyttämään EU:ta kansallistason talousongelmista. EU:n talousongelmien seurauksena noin neljännes Euroopan kansalaisista elää köyhyys- ja syrjäytymisriskiuhan alla. Euroopan talousongelmien taustalla ovat porsaanreiät kansainvälisissä taloussopimuksissa, jotka ovat seurausta kansallistason päättäjien kyvyttömyydestä tehdä yhteisiä päätöksiä. Sama ongelma koskee oikeastaan kaikkia merkittävimpiä EU:ssa yritettyjä uudistuksia, jotka nykyisten sopimusten mukaan täytyy hyväksyttää kaikissa jäsenmaissa. Uudistukset vesittyvät jäsenmaiden hyväksymiskierroksella yleensä niin paljon, ettei niillä käytännössä ole sen jälkeen mitään uudistusarvoa. Maailmassa on tällä hetkellä useita samanaikaisia uhkia kuten ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden katoaminen ja eriarvoisuuden kasvu, joiden ratkaiseminen ei onnistu muuten kuin kansainvälisellä yhteistyöllä. EU:n tulisi ottaa näissä edistäjän rooli, mutta se vaatisi ensin EU:n jäsenmaiden välistä yhteistyötä. EU:lla on useita keinoja ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden kasvun hillitsemiseksi. EU-maiden sisäisen ja maiden välisen eriarvoisuuden hillitsemiseksi tulisi rikkaissa EU-maissa hyväksyä tulonsiirrot köyhemmille maille ja erityisesti köyhyydessä eläville kansalaisille. Tähän voitaisiin asettaa myös verotuksellisia uudistuksia, jotta ongelmamaiden talous saataisiin kestävälle pohjalle sekä sekä varmistettua, että rahat todella päätyvät köyhyyden poistamiseen. Ilman tulonsiirtojen hyväksymistä köyhempien EU-maiden kansalaiset tulevat kannattamaan EU-kriittisiä puolueita, jolloin vaarana on koko EU:n hajoaminen. Ilmastonmuutoksen hillinnän suhteen tärkeimpänä keinona olisi kaikkille EU:n päätöksille tehtävä ilmastotarkastelu, jossa varmistetaan päätösten ilmastokestävyys. Ensimmäisenä EU:n sisäisenä keinoina olisi EU:n päästökaupan korjaaminen päästövähennystavoitetta kiristämällä sekä asteittainen luopuminen päästöoikeuksien ilmaisjaosta. Globaalin eriarvoisuuden vähentämiseksi EU:n tulisi tukea enemmän erityisesti vähiten kehittyneiden maiden sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä. Tässä kehitysyhteistyö on tärkeässä roolissa, mutta sen lisäksi pitäisi parantaa kauppapolitiikan oikeudenmukaisuutta. Tällä hetkellä EU-maat suojelevat omaa tuotantoaan yritystuilla, tullimaksuilla ja tullirajoituksilla, minkä vuoksi kehittyvien maiden tuotteiden on vaikea päästä EU:n markkinoille. Tämä taas vaikeuttaa kehittyvien maiden omavaraisuuspyrkimyksiä. Siksi EU:ssa tulisi pyrkiä luopumaan haitallisista yritystuista, tullimaksuista ja tullirajoituksista huomioiden kuitenkin EU-alueelle tuotavien tuotteiden vastuullisuus- ja turvallisuuskysymykset. Näiden toimenpiteiden toteuttaminen ei onnistu, jos EU:n päätöksentekoa ei saada sujuvoitettua. Pelkona on, että EU:n parlamenttivaaleissa EU-kriittiset ja nationalistiset puolueet kasvattavat kannatustaan, jolloin vaarana on näiden välisen yhteistyön tuloksena koko EU:n päätöksenteon rapautuminen. EU:n päätöksenteon rapautumisesta seuraisi eriarvoisuuden kasvua EU:n sisällä ja kansainvälisesti sekä ilmastonmuutoksen hillinnän vaikeutuminen entisestään. Tätä ei varmasti kukaan halua, minkä vuoksi kansallistason puolueita täytyy painostaa edistämään ja hyväksymään EU-tasolla tehtävät uudistukset ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden kasvun hillitsemiseksi. On tärkeä muistaa, että EU on saanut alkunsa rauhanprojektina. Rauha ei kuitenkaan ei ole mahdollista ilman solidaarista luonnon rajat huomioivaa politiikkaa. Siksi on ensisijaisen tärkeää äänestää EU-vaaleissa ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden kasvun hillintään sitoutunutta ehdokasta. Kirjoittanut Timo Kuusiola |
AuthorWrite something about yourself. No need to be fancy, just an overview. Archives
September 2022
Categories |
RSS Feed