Elinaikaisesta päästövaikutuksesta ei vielä puhuta juurikaan, vaikka sillä on kaikkein eniten väliä. Kunnianhimoisessa yhteiskuntasitoumuksessa tavoitellaan negatiivisia elinikäisiä päästöjä – viimeistään testamenttaamalla perintö metsittämis- ja kehitysyhteistyöhankkeisiin.
Miten voisin parhaiten omalla esimerkilläni edistää ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää elämää? Sitä olen koko urani ajan pohtinut. Poden toisinaan myös ilmastoahdistusta, siis ahdistusta tekemistäni kestämättömistä valinnoista. Pahimmillaan ilmastoahdistuksen poteminen saattaa lamaannuttaa, joka taas heikentää omaa panosta ekologisen yhteiskunnan rakentamisessa. Olen miettinyt paljon omaa ilmastovaikutustani: Mikä on aidosti merkittävää isommassa mittakaavassa? Syntyi ajatus elinaikaisesta päästövaikutuksesta, josta ei vielä oikeastaan puhuta juuri lainkaan. Elinaikainen päästövaikutus on kuitenkin se, millä on eniten vaikutusta. Siksi olen pyrkinyt rakentamaan elämääni kestäväksi pikkuhiljaa, jotta muutosten vaikutukset olisivat pitkäkestoisia. Ilmastodieetissä pätevät samat säännöt kuin muissakin dieeteissä: nopeita pudotuksia ei kannata tehdä, jos sen jälkeen heti sortuu samoihin kestämättömiin elämäntapoihin tai pahimmillaan elää entistä kestämättömämmin heti dieetin jälkeen. Pitkäkestoisen vaikutuksen aikaansaamiseksi tulee asettaa jokin pitkäaikainen tavoite. Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin tehdä oman yhteiskuntasitoumukseni ja asettaa siinä itselleni kunnianhimoisen ilmastotavoitteen. Siksi asetinkin tavoitteekseni negatiiviset elinaikaiset päästöt. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että elinaikanani aiheuttamat päästöt ovat pienemmät kuin elinaikani toiminnallani saavutetut päästövähennykset. Oman sitoumukseni tavoitteena on tuoda esille ilmastokeskusteluissa usein sivuutettuja aiheita. Sellaisia ovat esimerkiksi biologisen lapsen hankinta ja ekologisesti kestämättömistä töistä kieltäytyminen. En todellakaan vaadi, että muiden pitäisi tehdä samat valinnat kuin olen itse tehnyt. Toivon kuitenkin, että polkuni herättää mielenkiintoa erilaisia elämänvalintoja kohtaan. Yhteiskuntasitoumukseni näyttää tältä: Elinaikaisten päästöjen kompensointi Sitoudun kompensoimaan elinaikaiset päästöni metsittämis- ja kehitysyhteistyöhankkeita tukemalla. Kompensointi tapahtuu viimeistään perinnöstäni eli testamenttaan perinnöstäni elinaikaisia päästöjäni vastaavan summan metsittämis- tai kehitysyhteistyöhankkeisiin. Päästöjen yksikköhinta määritellään tutkimustiedosta kerätyllä suositushinnalla. Edellisen vuoden päästöjen kompensointi Sitoudun kompensoimaan edellisen vuoden päästöt metsittämis- tai metsiensuojeluhankkeita tukemalla. Kompensoitava summa lasketaan tutkimustietoon perustuvaa hiilen tavoitehintaa käyttäen. Biologisen lapsen hankkinnasta pidättäytyminen Sitoudun olemaan hankkimatta biologista lasta. (Tätä päätöstä en ole tehnyt vain ilmastosyistä, vaan en muutenkaan koe perhe-elämää itselleni sopivaksi elämänpoluksi.) Lomalennoista luopuminen Sitoudun luopumaan lomalennoista. En luovu lentämisestä täysin, mutta lentämiseen täytyy liittyä aina jokin pidempi projekti tai muu kestävän elämän rakentamiseen liittyvä syy. Pääasiassa vegaanisen ruokavalion noudattaminenSitoudun elämään pääasiassa vegaaniseella ruokavaliolla. Kalaa voin syödä kohtuullisesti. Lihaa en syö muuten kuin tapauksissa, joissa syömättömyydestä aiheutuisi hävikkiä. Yhteiskunnan hiilineutraalisuuteen tähtäävän työn tekeminen Sitoudun tekemään vain yhteiskunnan hiilineutraalisuuteen tähtävää työtä. Kieltäydyn kaikista töistä, jotka ovat ekologisesti kestämättömiä. Timo Kuusiola Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori Creatura haastaa kaikki tekemään kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen ja asettamaan itselleen tavoitteen hiilijalanjäljen pienentämiseksi! Sitoumuksen voit tehdä Sitoumus2050-sivustolla. Vinkkejä päästöjen vähentämiseen löydät aiemmasta kirjoituksestamme: Diplomi-insinööri lopetti palkkatyöt – päästöt puolittuivat
0 Comments
|
AuthorWrite something about yourself. No need to be fancy, just an overview. Archives
November 2021
Categories |